Kuvapläjäys

Viime vuosi oli täynnä muutoksia. Saimme ihanan pienen pojan, mieheni ryhtyi yrittäjäksi ja minä otin serkkupojan hoitoon. Loppuvuosi menikin vähän sumussa. Edelleenkin makaan iltaisin koomassa sohvalla, kun koti hiljenee. Se on ihanaa ja vapaahetkiä tosiaan osaa nykyään arvostaa. Blogi on mielessä, mutta liian usein jää ajatuksen tasolle. 

Kuopuksemmekin täyttää jo huomenna 9 kuukautta ja hinaa itseään ympäri olohuonetta päivät pitkät. Motorisesti hän on siis samanlainen kuin veljensä eli hitaasti hyvä tulee. Ei yritä istua eikä kammeta pystyyn, mitä nyt konttausasennossa vähän liikkuu edestakaisin. Hän haluaa tunkea kaikkea suuhunsa ja hyökkää aina johtojen kimppuun ja virnuilee ilkikurisesti. Hän hymyilee kaikille ja joka paikassa.

Isoveli taas tuntuu niin isolta nykyään. Alaovelta hän huutaa lähtiessään isän kanssa kovaan ääneen, että "äiti rakattaa". Silloin mietin, että et kyllä arvaa, miten paljon sua rakastankaan.