Remonttihuolia

Keittiön pintaremontti on vienyt ylimääräisen ajan ja järjen. Remppaaminen ei suju minulta eikä mieheltä, mutta ylimääräisen rahan puutteessa se oli itse alettava hommiin. Keittiö oli alkuperäisessä kunnossa eli melkein 15 vuotta vanha, harmaat kaapistot... Yritin ensin itse maalata kaappien ovet, mutta se ei kyllä ollut niin helppoa kuin etukäteen kuvittelin enkä ollut tyytyväinen lopputulokseen, joten käytiin ostamassa uudet ovet, saranat ja vetimet. Vielä olisi hommaa vaikka kuinka enkä edes muistanut ottaa kuvia ennen kaappien ovien pois repimistä, mutta pitää myöhemmin kaivaa arkistojen kätköistä jotain kuvia.

Kaapit on vielä vinksallaan, uusi liesi pitäisi tilata, liesituuletin asentaa, työtasoille tehdä jotain, kaakelien saumat käydä läpi saumakynällä... Budjetti on nyt jo ylittynyt reippaasti, en tiedä uskallanko edes laskea. Korttia on tullut viilattua viime päivinä ja joka päivä on löydetty itsemme Bauhaussista etsimässä jotain. Aina tulee uusia yllätyksiä, mutta ehkä ensi kerralla sujuu helpommin... Miehen mielestä ensi kertaa ei tule ;)

Mun mielessä vuoden tai parin päässä siintää jo uusi asunto.. Muutaman vuoden välein ollaan nyt muutettu ja aina lisäneliöiden takia on pitänyt jostain tinkiä. Aluksi asuttiin uudessa kerrostalokaksiossa, josta hissillä pääsi suoraan lämpimänä autoon hallipaikan ansiosta... Ensin tingittiin hallipaikasta ja muutettiin uudenveroiseen kerrostalokolmioon ja viimeksi sitten tingittiin myös asunnon kunnosta päästäksemme paritaloon. Nyt haaveillaan siitä perinteisestä omakotitalosta ja näillä remonttitaidoilla joudumme varmaankin seuraavaksi tinkimään sijainnista ;)

Aarre täytti 6 kuukautta! Ajan kulumista ihmettelen joka päivä. Kiukkuisuus ja katkonaiset yöunet katosivat hetki sitten, vaikka hampaitakaan ei vielä näy. Syy kitinöihin ei siis koskaan selvinnyt. Aarre syö nykyään kaksi ateriaa päivässä hyvällä halulla: Päivällä lihaa ja kasviksia ja illalla kaurapuuroa. Ei haittaa isommatkaan palaset vaan kaikki menee nopealla tahdilla alas. Seuraavaksi lisätään yksi ateria johonkin väliin.

Kääntyä Aarre ei vielä osaa eikä edelleenkään viihdy masullaan, mutta tykkää pitää leluja kädessä, tunnustella, kokeilla, työntää suuhun ja ihmetellä erilaisia makuja. Meille sanottiin, että vauvaa ei saisi seisottaa, mutta Aarre kyllä seisoisi mielellään vaikka koko ajan ;)

23. päivä

Tänään muun muassa askarreltiin pipariukkoja ja pakettikortteja.

Sisko jutteli pikkuveljelleen.

Paketoitiin vähäiset lahjamme kaupan lahjapapereihin, jotka sattui kaapista löytymään. Kulmat vinossa ja rypyssä, pari repeämääkin tuli, jotka korjasin teipillä. Paljon teippiä kului. Olen huono paketoimaan, mutta mies on vielä minuakin huonompi.

 
Keitettiin porkkanaa porkkanalaatikkoa varten. Hyvää tuli, vaikka ei se muille täällä oikein maistu.

Mukava päivä.

Väsymys painaa, koska Aarre heräilee lukemattomia kertoja joka yö. Öisin iskee välillä pakokauhu, en jaksaisi avata silmiäni enää kertaakaan ja turhaudun. Mikset sinä jo nuku. Mikset. Aamulla harmittaa omat ajatukset. Mutta se on inhimillistä.

Joskus turhaudutaan, huudetaan, raivotaan, poljetaan jalkaa ja itketäänkin. Sitten sovitaan, halitaan, hymyillään ja pussataan päälle. Iloitaan yhdessä, surraan yhdessä. Perheenä.
                          

                                                 HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!   

                      

                                                    

Räntää

Lähdettiin eilen käymään keskustassa. Piti katsella jouluvaloja, käydä Vanhan joulumarkkinoilla ja vaan tallustella ympäri katuja. Tallustelu jäi kuitenkin melko lyhyeksi kun meidät yllätti räntäsade. Sinnikkäästi jatkoimme matkaa ajatellen, että "kyllä tämä kohta hellittää".. No ei hellittänyt. Paitsi tietysti siinä vaiheessa kun olimme jo matkalla pois...

Kaksi yötä jouluun enää. Jännitys tiivistyy. Aikuisuuden kynnyksellä joulut tuntui vähän turhilta. Ei enää jännitystä, kutkusta, lapsen iloa, kaikki into oli yhtäkkiä poissa. Äitinä joulua on alkanut taas arvostamaan uudella tavalla, perinteiden jatkaminen tuntuu tärkeältä. Lapsen ilo tekee äidinkin onnelliseksi. Nyt on heidän vuoronsa elää niitä lapsuuden jouluja, joihin myöhemmin voi vain muistojen muodossa sukeltaa.

Kätevä tämä Pomp de Luxilta tilattu takki, kun kaulaliinan voi jättää kotiin. ;)

Pikkutontut

Kahden lapsen asetteleminen samaan kuvaan on yllättävän haastavaa puuhaa. Se on sekunneista kiinni. Ja jos ei heti onnistu niin se on sitten siinä, koska kitisevän vauvan kanssa on turha ryhtyä kuvauspuuhiin. Siitä ei nimittäin tule mitään. Kokemusta on.

Ehdittiin me parissa minuutissa ottaa muutama kivakin kuva. :)

Mikä on kun ei taidot riitä..

Esikoinen on ollut murheissaan, koska ei osaa vielä lukea. Muut kuulemma eskarissa jo osaavat. Hoitajat tosin sanoivat, ettei se ihan niinkään ole.

Me sitten lainattiin Aapinen kirjastosta pari kuukautta sitten. Ei siitä kyllä mitään tullut, kun tytöllä paloi pinna jo alkuvaiheessa ja lopulta taisi palaa jo äidiltäkin. Aapinen lensi takaisin kirjahyllyyn ja lopulta takaisin kirjastoon.

Pari päivää sitten tytär tuli luokseni näyttäen helmipakkausta, jonka hänelle ostin. "Äiti, lukeeko tässä Isabella". Minä silmät pyöreänä tuijotin häntä ja sanoin, että lukeehan siinä. Mistäs ihmeestä sinä sen tiedät? Sitten selailtiin yhdessä lastenkirjoja ja hän luki sanoja sieltä täältä. Hitaasti. Välillä tavut meni sekaisin ja kirjaimet vaihtoi paikkaa. Mutta silti.

Ollaan viime päivinä harjoiteltu sormiruokailua Aarren kanssa. Huonolla menestyksellä. Hän ei osaa vielä noukkia mitään ruokaa käsiinsä vaan turhautuu ja loukkaantuu. Lopulta olen säälinyt häntä sen verran, että olen pikkuisen avustanut ja Aarre on sitten saanut vähän nuoleskella parsakaalia, kurkkua ja maissinaksuja. Taidamme pysytellä soseissa nyt toistaiseksi.

Muutenkin Aarre on ollut viime aikoina aika kiukkuinen, koska hän ei edelleenkään nuku tarpeeksi vaan havahtuu hereille ihan liian usein kesken unien. Aarrea myös kiukuttaa, koska hän ei osaa tehdä mitään. Sylistä pitäis päästä jonnekin tai ainakin pystympään asentoon. Sitteri on tylsä, leikkimatto on tylsä ja rattaissa makuuasennossa on aivan kamalan tylsää! Eihän sieltä edes näe mihinkään!

Tuijotetaan ruokaa kuola valuen..

Ei sen sormiruokailun kai ihan näin pitänyt mennä :D

Joulupuuhia

Ollaan keksitty jokaiselle päivälle jotain jouluista puuhaa, jotta esikoinen jaksaisi paremmin odottaa aattoon asti. Eilen koristeltiin pipareita, syötiin riisipuuroa kanelisokerilla ja juotiin glögiä.

Ensimmäistä kertaa vuosiin mulla ei ole joulustressiä, ei tarvitse juosta kaupoissa eikä miettiä korttien postitusta. En osta muutamaa pakettia enempää enkä lähetä ollenkaan joulukortteja. Olen aina tykännyt lahjoista ja aluksi kauhistuinkin ajatuksesta, että en ehkä itsekään saisi yhtään lahjaa tänä vuonna. Ei yhtään pakettia, ei yllätyksen yllätystä. Tylsää. Mitä pidempään asiaa kuitenkin mietin, sitä varmemmaksi tulin. En halua rynnätä ostoskeskukseen muiden mattimyöhäisten kanssa, en jaksa panikoida korttien kanssa, en tarvitse mitään. 

Päätöksen tekemisen jälkeen tuntuu hyvältä. Joulunaika on saanut minut herkistymään ja miettimään kaikkea kokemaamme. Olen niin kiitollinen ja siksi aion pyhittää tämän joulun muiden auttamiseen.

Unihuuto!

Reissun jälkeen Aarren yöunet on mennyt ihan plörinäksi. Parina viime yönä heräilyjä on ollut varmaan 5-10, olen seonnut laskuissa jo alkuyöstä. Aarre herää huutamaan silmät kiinni eikä tutin nostaminen tai taputtelu auta ollenkaan kuten ennen. Huuto vaan kasvaa kunnes hänet rauhoitetaan sylissä tai rinnalla. Nukkuvana hänet sitten pitää hivuttaa takaisin omalle paikalleen, jossa joko unet jatkuu tai huuto alkaa uudestaan.

Esikoinen on ollut aina huono nukkumaan ja nyt hänenkin unet ovat alkaneet ottaa takapakkia. Hän herää aamuyöstä Aarren huutoihin eikä aikaakaan kun hänkin jo seisoo sängyn vieressä sanoen, että "äiti mä en saa unta" tai "äiti mä näin painajaista". Ja äidin sydän on heikko näissä nukkumisasioissa, joten siksi hän kääntyy aina minun puoleeni. Tiedän kyllä, että olen itse osasyyllinen esikoisen huonoihin uniin.

Olen muutenkin kyllä aika lepsu. Ei kai se oo niin justiinsa! ;)
 

Isosisko

Pikkuveli

Väsyttäis!

Joulua kotiin

Esikoinen totesi, ettei täällä näytä kovinkaan jouluiselta, joten pitihän meidän heti ryhtyä tuumasta toiseen ja aloittaa jouluvalojen kanssa hikoileminen ;) Valojen asentamisen jälkeen päädyimme vielä askartelemaan lumihiutaleita. Inhoan yleensä askartelua, mutta näiden parissa kului aika leppoisasti. Olihan se jo aikakin tehdä jotain jouluun liittyvää, tänä vuonna jouluvalmistelut ovat jääneet normaalia myöhäisemmäksi. Ei se mitään, pipareita on kuitenkin syöty, glögiä juotu, lelukatalogeja selattu urakalla ja ehtiihän tässä vielä vaikka mitä.

Nukkumaan menossa uudessa pyjamassa :)

Vauvan kanssa matkustamisesta

Pitkät lennot on yleensäkin tuskaisia, joten eivät ne herkkua vauvankaan kanssa ole. Pienessä purkissa yrität viihdyttää milloin väsynyttä ja milloin muuten vaan kitisevää vauvaa, joka taas ei malta nukkua vaan haluaa katsella joka suuntaan kunnes hermostuu. Siinä sitten yrität pysyä rauhallisena vaikka mielen jo valtaa kauhuskenaario siitä kuinka lapsi huutaa pää punaisena koko loppumatkan. APUA. Vauvakori vähän auttoi sentään. Yhdeksän tunnin lentomatkan jälkeen kuvittelin tietysti vihdoin voivani hengähtää, mutta New Yorkissahan odotti vielä maahantulotarkastus, joka ainakin meidän tapauksessa kesti kauan. Jono oli älytön eikä virkailijoilla ollut minkäänlaista kiirettä. Juttelivat vain toisilleen ja verkkaiseen tahtiin ottivat ihmisiä vastaan. Jokaisesta otettiin sormenjäljet sekä valokuvat, meiltä kyseltiin vain matkan tarkoituksesta ja se oli siinä. Mutta se jonotus kitisevä vauva sylissä pitkän lennon jälkeen oli rankkaa...

Ihmiset olivat todella ystävällisiä joka paikassa ja vauva sai päät kääntymään lähes aina. Kantoliina oli ihmetyksen aihe numero yksi ja siitä riitti puheenaihetta joka päivälle. Liinan kanssa pääsääntöisesti sitten liikuttiinkiin, vaikka välillä olisi kyllä ollut kiva vaan työntää Aarre rattaisiin. Rattaiden kanssa liikkuminen oli kuitenkin tuskaa, monilla metroasemilla ei ollut hissiä laisinkaan ja metron portit on niin kapeat, ettei niistä minkäänlaiset rattaat varmaan olisi läpi mahtuneet. Eli rattailla mennessä jouduimme käyttämään aina "invaovea", jonka avaaminen sai aina aikaan mukavat ääniefektit... Joista kukaan ei kylläkään välittänyt. Rattaita ei paljon muutenkaan katukuvassa näkynyt. Bugaboo Beet tuli tosin useaan otteeseen vastaan, mutta suurin osa lapsista kulki nukenrattaiden kokoisissa sateenvarjorattaissa, joiden rinnalla meidän Quinny Zappitkin näyttivät jättiläisiltä. Meillä ei ollut turvakaukaloa mukana, joten kuljettiin kävellen tai julkisilla kaikki matkat. Yhtenä päivänä vuokrattiin auto ja ajeltiin kaupungin ulkopuolelle.

Joka puolella oli vilinää ja vilskettä, valoja ja mainoksia. Aamuisin sai sentään kävellä rauhassa. Me heräiltiin useimpina aamuina jo kuuden aikoihin ja sitten lähdettiinkin aikaisin kävelemään pitkin katuja. Aikaero tuotti vähän vaikeuksia kaikille, joten yöunet jäi melkein joka yö noin kuuden tunnin mittaisiksi... Höystettynä tietysti parilla heräämisellä, kun Aarrekaan ei oikein osannut nukkua hotellin sängyssä. Aikamoista "lomaa" ;)

EDIT: Tämän paatoksen päälle nukuttiin Aarren kanssa 13 tuntia, (toki heräiltiin välillä syömään) joten nyt alkaa olemaan suhteellisen normaali olo :) Tarina jatkuu kunhan ehdin kirjoittamaan.

New York

Piti kirjoittaa matkapäiväkirjaa, mutta surkean nettiyhteyden vuoksi se sitten jäi. Tulin kuitenkin lisäämään muutamia kuvia nyt ennen kentälle lähtemistä. Johan tässä koti-ikävä onkin, joten ihan mukava palata Suomeen :)

Vilinää ja vilskettä on riittänyt, mutta siitä lisää myöhemmin..

Tehtävänanto

Pyysin miestä ottamaan kuvia meidän uusista matkarattaista, jotka saapuivat vihdoin eilen. Nyt voidaankin sitten arvuutella, että mitkä menopelit on kyseessä, koska rattaista näkyy kuvissa vähän työntöaisaa ja kuomua :D Pistä mies hommiin ja tee itse perässä?