Veljekset

Tämän hetken haluan muistaa ikuisesti :)

Pyöräillään

Pitihän meidänkin sitten käydä potkupyörä hakemassa, kun kerran kaikilla muillakin on. ;)

Prismasta löytyi sopivan matala malli, lyhyemmänkin taaperon jalat yltää maahan kengät jalassa. Pojan mielestä vaan pyörä ei kuitenkaan ollut kovin kiva, iloa riitti ensimmäiset pari minuuttia ja sitten juostiin jo kirkuen autotielle karkuun. Uhmaa ja huutoa riittää joka päivälle. Välillä tuntuu, että meidän taapero on aina se, joka huutaa eniten ja kaikista kovimmalla äänellä?! Keneltä lie perinyt... ;)

Arki

Arki alkoi tiistaina, kun kahden viikon isyysloma oli käytetty. Loput jätettiin säästöön kesää varten. Minun hyvä ideani siinä vaiheessa, kun olin vielä raskaana ja autuaan tietämätön tulevasta. ;)

Kiirettä pitää, mutta olen huomannut pinnani kasvavan jokaisen lapsen myötä. En enää kovin pienestä hätkähdä ja jaksan aika monet uhmakiukut päivän mittaan ottaa vastaan, vaikka välillä tuntuukin etten muuta teekään kuin hinkkaan syöttötuolia ja lattiaa puhtaaksi ruoanjämistä, täytän ja tyhjennän tiskikonetta sekä pesukonetta, vaihdan vaippaa, syötän, kerään legoja ja palikoita laatikoihinsa, heräämisestä kesken unien puhumattakaan... Mutta kokemuksesta tiedän, että liian nopeasti nämä vuodet kuluu, liian nopeasti.

Aarre on onneksi ollut pikkuveljelle äärimmäisen kiltti, vaikka muiden hermoja onkin välillä koetellut eikä isyysloman aikana äiti kelvannut hoitajaksi laisinkaan. Vauvan äännellessä hän huutaa veljeään heti nimellä. Silittelee ja antaa pusuja. Haluaa minun pitävän molempia sylissä samaan aikaan. Antaa vaippoja ja vie pyykkejä pyykkikoriin. Pieni apuri. Söpöä.

HUPS... Tää tais olla kiellettyä...

Eka ulkoilu

Olo oli lähes juhlallinen, kun pääsin ulos ja työntelemään vaunuja, joiden kyydissä olikin yhden sijasta kaksi lasta. Vauva oli hiukan toista mieltä ja tunnin ulkoilun aikana hän ehti huutelemaan useaan otteeseen verhonsa takaa, pääsin tai jouduin kokeilemaan imetystä ulkona ja sain vetkutella vaunuja koko ajan edestakaisin. Ei se mitään.

Meillä on halvat vierekkäin istuttavat tuplat, jotka ostin käytettynä. Puistoiluja varten kuitenkin päädyin vielä ostamaan meidän vanhoihin Emmaljungiin sisaristuimen ja nyt sitäkin tuli sitten ekan kerran testattua. Aika painava lastihan siitä tulee ja vauvaan on hiukan vaikea päästä käsiksi, mutta paremmin taapero istuimessa pysyy kuin seisomalaudalla ;)

Lätäköissä

Isi on toiminut virallisena taaperon ulkoiluttajana sillä aikaa, kun minä olen parannellut kotona itseäni ja tutustunut uuteen perheenjäseneemme. Olen ihastellut vain ikkunasta lumien sulamista ja lämpötila-asteiden kohoamista, terassikin alkaa jo näkymään. Synnytyssairaalaan kävellessämme oli maa vielä aivan lumen peitossa, pakasti ja edellisenä päivänä oli pyryttänyt kunnolla luntakin. Hetkessä luonto on muuttunut kuten meidän elämäkin.

Isi on siis toiminut virallisena ulkokuvaajanakin nyt kun minä olen ollut "poissa pelistä". Huomenna minäkin ajattelin uskaltautua ulos, vaikka pari päivää sitten vielä tuhersin itkua jatkuvasta kivusta ja särystä ja kyselin turhautuneena, että loppuuko tämä koskaan. Loppuuko. Ei ne kaikki kivut aina jää sinne synnytyssaliin, vaikka niin uskotellaankin.

Tykästyin kovasti tuohon Molo Kidsin välikausihaalariin deniminä, joten pakkohan se oli hankkia. Ja meneehän se sitten seuraavallekin.. ;) Haalari on mukavan notkea, helppo pukea mustekalallekin ja yksityiskohdat on hienot. Hyvin on pitänyt vettä (ei käytetä kuriksia) eikä ainakaan vielä näy mitään likaa tai kulumaa kankaassa, tosin ei käyttöäkään ole montaa viikkoa takana. :)

Ajatuksia

Kankkuni ei vieläkään oikein kestä istumista, joten kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. En ole juuri istunut tässä tietokoneella muutamaa minuuttia pidempään kohta kahteen viikkoon eikä ole tullut edes vieroitusoireita, kun on puuhaa muutenkin riittänyt. Ehkä ihan hyvä näin.

Vauva syö ja nukkuu ja kurkkii hetken ympärilleen kunnes jälleen väsähtää. Hän on ihana ja niin pikkuruinen. Miten se pienuus voikin joka kerta tulla yllätyksenä? Vauvan hoito ehkä kolmen lapsen äidiltä menee jo rutiinilla, mutta silti kaikki tuntuu niin uudelta ja jännittävältä joka kerta. Jokainen syntymä on ollut yhtä koskettava hetki. Jokaisen kehitysaskeleet ovat olleet yhtä ihmeellisiä. Ensimmäiset hymyt, ensimmäiset askeleet, ensimmäiset sanat.

Isoveli silittää... Tai katsoo lastenohjelmia ;)

Hän on täällä!

Pieni poika syntyi pylly edellä maailmaan. 3,3 kiloa ja 48 cm kippuraisena mitattuna.

Hän on kuuden päivän ikäinen jo. En malttaisi laskea sylistäni lainkaan ja aika kuluu taas aivan liian nopeasti, kun minä vain haluaisin kellot seisauttaa ja nuuskia pientä suppusuuta.