sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Välikausi

Talvivaatteet saa nyt väistyä välikauden edestä, vaikka öisin vielä pakastaakin.

Keltainen on uusi lempivärini ja Aarre rakastaa edelleen vesilammikoita. :)





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Virpomassa





Virpomaan oli päästävä ja hyvinhän se sujuikin, vaikka olin etukäteen vähän huolissani. Ja varoittelin siitä, että kaikki ihmiset eivät välttämättä tykkää virpojista. Ja opastin kysymään ensin lupaa ja muista sitten sanoa kiitos ja niin edelleen. Turhaan pelkäsin, hyvä mieli jäi kaikille ja yritettiin sitä jakaa eteenpäin myös muille lapsille, jotka meidän ovelle uskaltautuivat :) Pieni juttu aikuisille, mutta iso juttu lapselle.

Omaa oloani kuivaisin sanalla ahdas. Koneella istuminen on alkanut käymään mahdottomaksi, kun henki ei enää kulje. Portaiden ylös käveleminen kestää ja kestää. Supistus tulee jo kylkeä kääntäessä. Kaksi viikkoa laskettuun aikaan. Kohta hän on täällä.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Arskat

Siskon vanhat Policet pääsi käyttöön ja kyllähän ne muutaman hetken päässä pysyivätkin.. ;)





lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kierrätyskeskus

Käydään aina välillä Kierrätyskeskuksessa pyörimässä. Usein lähdetään kotiin tyhjin käsin, mutta välillä mukaan jotain tarttuukin kunhan tarpeeksi penkoo. Meistä kumpikaan ei ole kovin kätevä käsistään, joten huonekalujen tuunaamiset jätetään toisille ja yleensä jos jokin kelpo sohva tai hylly eteen osuu niin kylkeen onkin jo läntätty "Varattu" -lappu. Ja kyllä ärsyttää.

Tällä kerralla Aarre löysi aarteen, joka oli pakko napata mukaan. Hän huuteli koko reissun ajan tämän lampun perään, joten pakkohan se oli pistää kärryyn. Panda raukka tuijottaa meitä nyt surullisen näköisenä lastenhuoneen katosta.

Ei tarvitse varmaan mainita, että poika on hulluna pandoihin :) "panta panta"





perjantai 15. maaliskuuta 2013

Ulkokäännös

Eihän se peppu sieltä hievahtanutkaan, vaikka lääkäri väänsi ja käänsi joka suuntaan. Enkä kyllä voi väittää, että se kivutonta touhua olisi ollut kun kädet tungetaan syvälle vatsanahkaan kahdesta eri kohdasta ja sitten yritetään vääntää molempiin suuntiin vuoron perään eli kyllähän se kivuliasta ja epämiellyttävää oli, mutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun lääkäri totesi häviönsä ;) Enkä minä edes pyörtynyt.

Samantien minut passitettiin magneettikuvaukseen.

Nyt vaan odotellaan. Seuraavaa painokontrollia tai synnytyksen käynnistymistä. Minä jännitän eniten, että ehdinkö sairaalaan ja ehdinkö saada epiduraalin. (TAHDON!!!) Kaukaisesti on vielä muistissa esikoisen synnytys, jossa anestesialääkäri saapui paikalle tytön jo ollessa sylissä.

Syntymän ihme on samalla niin lähellä ja toisaalta niin kaukana.


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Voihan perätila

En ole (yllätysyllätys) synnyttänyt, vaikka sitä jo ehdin hetken panikoida. Joka päivä oikeastaan panikoin, koska molemmat lapseni ovat syntyneet aika rivakkaan tahtiin. Ajatus perätilavauvasta ja miehestäni kätilönä ei nimittäin kamalasti houkuttele ;)

Huomenna kuitenkin vauva yritetään kääntää pää alaspäin, jos vaan olosuhteet ovat suotuisat. En pidä sitä kovin todennäköisenä, koska tyyppi on majaillut samassa asennossa ihan koko ajan, istukka on pään edessä ja minä en pysty olemaan makuuasennossa selällään viittä minuuttia pidempään tai pökrään. (kaksi kertaa jo tämäkin koettu äippäpolilla, hävettää...) Kaikesta tästä huolimatta halusivat välttämättä kääntöä yrittää enkä nähnyt sitten mitään syytä kieltäytyäkään. Hävettää tosin jo valmiiksi, kun tiedän nyt jo valahtavani lakanaksi samantien kun jo näen sen tuolin..

Entäs synnytys? Kumpaan vaihtoehtoon olette päätyneet, jos olette samassa tilanteessa olleet?

Synnytyksestä ei ole minulle paljoakaan puhuttu. Viimeisin lääkäri tosin sanoi, että todennäköisesti voisin synnyttää ihan normaalisti ja sivulauseessa vaan mainitsi sanan "sektio". Ilmeisesti asia on kuitenkin huomenna päätettävä.


naistenpäivän ruusu

"tuparikakku"

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Sairaalakassi

Olen tässä pari päivää jo kärsinyt epämääräisistä kivuista, supistuksista, unettomuudesta, ruokahaluttomuudesta ja kaikenlaisesta muusta normaalista poikkeavasta, joka on saanut ajatukset kääntymään yhä suuremmissa määrin synnytykseen. Välillä olen miettinyt jo synnärille soittamista, mutta sitten olon helpottuessa luopunut ajatuksesta. Ei kai sitä nyt vielä voi synnyttäää, kun synnytystapa-arviokin on vasta ensi viikolla.

Viime yönä kärvistellessä aloin kuitenkin miettimään, että pitää varmaan pakata THE kassi valmiiksi ja aamulla rupesin tuumasta toiseen. Selailin Aarren vanhoja vaatteita ja valitsin muutamat mieluisat mukaan. Ehdin tietysti vaihtamaan nämä kaikki nämä vielä moneen kertaan toisiin, mutta tässä nyt alustava 15 minuutissa hätäisesti tehty suunnitelma :D Tavallaan tekisi mieli ostaa vauvalle jotain uuttakin, jonka voisi sitten säilyttää muistolaatikossa ihan hänen omanaan eikä veljen vanhana.


 Liikaa sukkia, mutta eihän noita voi vastustaa :)


Aarrella käytössä olleet silkkimyssy ja hattu/tumput -setti


Aarren vanhoja 44 cm vaatteita ja peitto löytyi kirppikseltä 2 eurolla. Näille pienimmille ei välttämättä käyttöä tule, mutta olen varautunut :)


Lisää Aarren vanhoja, nyt koossa 50 cm. Harso uutukainen :)


Omasta hyvin pienestä vaatekasastani en ottanut vielä kuvaa ;)

Mitäs vielä? Hankintalistalla olisi tutteja, lehtiä, jotain hyvää syötävää, vauvalle (talvi)varusteet kotimatkaa varten tai ainakin joku paksumpi haalari sisävaatteiden päälle. Kun vaan tietäisi, että onko odotettavissa -10 vai + 10 astetta ;)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lisää lunta

Voi tule jo kevät tänne, jotta meidän ei enää tarvitse vuorotellen lentää pepulleen jäisissä portaissa..