Tonttunen

Jouluisia kuvia meidän tonttusesta. Jokaisessa on jotain pielessä, mutta se kai kuuluu asiaan. Yksi asia kuitenkin lienee selvä eli hymy ei helpolla hyydy tältä 8 kuukauden ikäiseltä pikkuiselta. Varsinkaan nyt, kun hän on oppinut hinaamaan itseään vähän eteenpäinkin lattialla :)

Mietin

Ajatuksia viime päiviltä

-2-vuotias leikkii yksin autoillaan ja ajelee niitä parkkiin. Aika ihanaa.

-Vauva voisi jo oppia istumaan, kun ikääkin on kohta 7 kuukautta. Ihan vaan siksi, että voisin välillä laskea hänet vaikka hiekkalaatikolle pönöttämään. Mietin myös, että jos kaivaisin vaan hiekkalaatikolle kuopan ja laittaisin hänet siihen? ;)

-Puuh, kurainen sää ja ne kuraiset vaatteet.

-Mitä me tänään syötäis?

-Mitäs tänään pitää pukea ulos päälle?

-Dokumentti asunnottomista. Kiitollisuus omasta onnesta ja lupaus itselle, että tästä lähtien olen supermutsi. Se lupaus oli ehkä vähän liioittelua..

-Miksette voi leikkiä sovussa?

-Pitäis keksiä joku harrastus! Ja hankkia se ajokortti!

Soseita, soseita

Bataattia, parsakaalia, perunaa, porkkanaa, kukkakaalia.

Ajattelin etukäteen, että enköhän voi jo kolmannella kerralla olla itselleni armollinen, kärrätä ostoskärryt täyteen purkkiruokaa ja vauvan ruoka-aikoina vain napsauttaa korkin auki.

Sitten ajattelin, että meidän vauva aloittaakin ruokailun sormiruoalla. Hyvä idea. Innostuin ja ahmin lisää tietoa asiasta kuten minulla on tapana. Innostua ja lannistua yhtä nopeasti. Lannistuin sotkua ajatellessa, jota muutenkin riittää joka ikisen ruokailun aikana. Konttailen syöttötuolien välissä lattialla rätti kädessäni samalla kun kaksi taaperoa kilpailevat siitä, että kuka onnistuu potkaisemaan minua ensimmäisenä..

Hieman ennen puolen vuoden ikää se sosetehdas sitten käynnistyi. Vapaahetkinäni keittelen ja höyryttelen kasviksia ja kaivelen jääpalamuotteja kaapista, Soseutan ja pakastan ja sormiruokailusta muistuttaa lähinnä satunnaiset maissinaksut. No, hyvä näin. Tuttua ja turvallista.

Puoli vuotta

Puolet vauvavuodesta takana. Puoli vuotta kolmen lapsen äitinä.

Välillä aika juoksee, välillä jokainen sekunti tuntuu liian pitkältä kun kaikki kolme tai neljä lasta roikkuvat lahkeessa kaivaten huomiota.

Vauva pyörii ja hyörii ympäriinsä, mutta eteenpäin ei vielä pääse. Tykkää syödä, varsinkin bataattia. Ei sitä tosin montaa teelusikallista vielä mene. Nukkumisesta hänkään ei perusta, heräilee yöllä usein ja päiväunetkin on aika onnettomia. Suurimman osan ajasta hän kuikuilee jonkun sylistä ja hymyilee aamusta iltaan kunhan ei joudu hylätyksi mihinkään epämääräiseen paikkaan kuten vaunujen pohjalle. :)

Mustat sukat

Isoveljen juostessa vauvan luo, on vanhemmilla aina tuntosarvet pystyssä ja silmät selässäkin. Muutaman kerran on tullut mojova isku päähän, naarmuja kasvoihin, lelusta ties minne ja sitä rataa. Luonnollista, mutta äärimmäisen turhauttavaa ja raskasta aikuisen näkökulmasta, kun aina ei jaksaisi olla johdonmukainen ja pysyä rauhallisena, selittää yhä uudestaan mantraa "ketään ei saa satuttaa, siitä tulee paha mieli" ja istuttaa jäähypenkille kymmenettä kertaa putkeen... Ainiin, ja munhan ei pitänyt koskaan istuttaa lapsiani jäähyllä... :D

Mutta se tosiaan toimii ja kovapäisinkin hyväksyy kohtalonsa. Ja antaa vauvan vihdoin maata lattiallakin, ainakin useimmiten. Antaa iltaisin pusun. Vie vauvalle leluja ja työntää tuttia suuhun. Silloin kovasti kehutaan ja poika kehuu myös itseään kivoista teoista "Aarre teki hienosti" , "tulee hyvä mieli". Kaksivuotiaan jutut on niin ihania ja hän muistaa asioita pitkällekin taaksepäin ja jotkut asiat jäävät oikein vaivaamaan ja niitä pitääkin sitten muistella ihan joka päivä.

5 kk

Huomenna tulee viisi kuukautta pienimmän syntymästä. Silloin odoteltiin kevättä ja nyt odotellaan syksyä. Mietitään sopivaa vaatetusta kirpeisiin päiviin ja kaivellaan kumppareita varastosta. Ylipuetaan lapsia aamuisin vahingossa.

Aurinkoinen vauva meillä asustaa edelleen, vaikka yöt onkin vähän mitä sattuu. Hän hymyilee paljon. Tarttuu esineisiin ja kääntyy mahalleen ja vetää polvia vatsan alle. Eteenpäin pitäisi päästä. Välillä hän joutuu isompien jyrättäväksi, se tuntuu pahalta. Kai se vaan on pienimmän osa.

Mittoja en vielä tiedä, mutta tuntuu ja näyttää melkein yhtä sirolta kuin isoveljensä aikoinaan. Muutenkin ovat samannäköisiä ja joskus en erota kumman vauvakuvasta on kyse, kun selailen vanhoja kuvia. Hiusrajakin kulkee samassa kohdassa. Hassua. Miltähän he näyttävät aikuisina? Muistuttavatko isää, äitiä, molempia vai ei kumpaakaan?

Mimmiliiga

"Aamupuuro väliin jäi, siksi tässä kävi näin"

Välillä voitetaan, välillä hävitään. Tärkeintä on pitää hauskaa kavereiden kanssa, mutta kyllähän se voitto erityisen mukavalta tuntuu. Tai vihreän kortin saaminen. Tai mitalin kaulaan laittaminen, vaikka sen saakin joka turnauksesta varmaan juurikin siksi, että kaikki pienet pelaajat saisivat tuntea ylpeyttä omasta suorituksestaan. 

Onnistumisen tunne on ihana ja kohottaa itsetuntoa, mutta häviämistäkään ei sovi vähätellä, sillä häviön ja pettymyksen sietäminen auttaa elämässä myöhemmin. Häviäminen kun tuntuu olevan monelle aikuisellekin vaikea paikka ja siitä syystä emme mieheni kanssa koskaan enää pelaakaan mitään... ;)

Trio

Maanantaina alkaa uudenlainen arki, kun seuraamme liittyy arkipäivisin serkkupoika. Metelistä ja melskeestä tuskin on puutetta, mutta tämä on toivottavasti myös kolmen pienen pojan pitkän ystävyyden alku.

Akut on nyt ladattu ja odotamme innolla tulevia seikkailuja. :)

Virkeä vauva

Huomaamatta pikkuruinen untuvikko on kasvanut virkeäksi, pyöreäksi sekä pyöriväksi vauvaksi. Hän potkii selällään vauhtia ja liikkuu ympyrää. Nukkuu hyvin, syö hyvin, hymyilee heti herätessään. Virnuilee, kiljahtelee ja tarkkailee ympäristöään muutaman tunnin kunnes jälleen nukahtaa milloin mihinkin, vaikka isoveli kuinka pitäisi älämölöä ympärillä.

Kaikesta hänkään ei kuitenkaan tykkää ja autossa istuminen on kaikista suurinta vääryyttä! Huuto on korvia huumaavaa kunnes auto pysähtyy lähimmälle bussipysäkille ja joku nostaa virnuilevan vauvan ulos..

Vauhdikasta

Kaksivuotias on mahdottoman utelias ja kiinnostunut kaikesta. Kyselee ja höpisee välillä niin pitkiä lauseita, että äiti ei ymmärrä puoliakaan.

Kaksivuotiaan kanssa on ihana keskustella. Niin tarkkaavaisesti hän kuuntelee annettuja vastauksia ja painaa mieleensä uusia sanoja, asioita.

Kaksivuotias ei enää sinkoile päättömästi joka kerta menemään vaan saattaa joskus noudattaa vanhempien ohjeitakin, jos vaan sille päälle sattuu ;)

Niin lomalla

Ihana loma. Ollaan kierrelty pk-seudun leikkipuistoja, katseltu junia, syöty jäätelöä, nukuttu pitkään, käyty Korkeasaaressa ja oltu vaan. Kotiin palatessa keskimmäinen huutaa yleensä takaa istuimestaan, että "ei kotiin". Kivaa on siis kai ollut.

Olen jo monessa blogissa ihastellut tuota Mini Rodinin shortsihaalaria, mutta en ole raaskinut sitä pienellä alellakaan ostaa. Sitten en enää voinut vastustaa, kun Tukholman NK:sta löysin tämän oranssin puvun puoleen hintaan. Paljon muutakin olisi ollut, mutta sitten pihiys iski ja katumus siinä vaiheessa, kun ei voinut enää kääntyä takaisin hamstraamaan lisää... ;) Mutta on se ihana!

Reissussa

Vauvan ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui Ruotsiin eikä tätä pidemmälle ole ajateltu hetkeen lähteä, koska matkailu taaperon kanssa nyt ei ole mitenkään erityisen ihanaa vaan vaatii hermoja, hermoja, hermoja, pitkää pinnaa ja mielellään vielä pallomeren. Siellä sitten kökitään lähdöstä sulkemisaikaan asti ja liikututaan katsellessa lasten leikkimistä "kato nyt miten taitava se jo on", "ei se viime vuonna osannut noinkaan tehdä..", "söpö..."

Joskus ajattelin, että miten kukaan pärjää kahden lapsen kanssa. Kolmesta nyt puhumattakaan. Kuka edes hankkii kolmea lasta tai ainakaan lähtee niiden kanssa vapaaehtoisesti jonnekin kotiseinien ulkopuolelle? ;) Mutta jotain näiltä lapsilta olen kai oppinut. Lapsettomana stressasin kovasti, että mitähän mä pakkaan mukaan itselleni. Yhden lapsen kanssa stressasin varmaan kaikkea mahdollista. Tokan jälkeen stressasin taas kaikkea, kun sitä ikäeroakin oli siinä välissä ja kaikki oli taas uutta. Nyt kolmannen jälkeen stressaan aika paljon vähemmän ja menen monesti sieltä missä aita on matalin. Keskityn oikeasti tärkeisiin asioihin ja lepsuilen muuten ;) Ei se oo niin justiinsa!