Mustat sukat

Isoveljen juostessa vauvan luo, on vanhemmilla aina tuntosarvet pystyssä ja silmät selässäkin. Muutaman kerran on tullut mojova isku päähän, naarmuja kasvoihin, lelusta ties minne ja sitä rataa. Luonnollista, mutta äärimmäisen turhauttavaa ja raskasta aikuisen näkökulmasta, kun aina ei jaksaisi olla johdonmukainen ja pysyä rauhallisena, selittää yhä uudestaan mantraa "ketään ei saa satuttaa, siitä tulee paha mieli" ja istuttaa jäähypenkille kymmenettä kertaa putkeen... Ainiin, ja munhan ei pitänyt koskaan istuttaa lapsiani jäähyllä... :D

Mutta se tosiaan toimii ja kovapäisinkin hyväksyy kohtalonsa. Ja antaa vauvan vihdoin maata lattiallakin, ainakin useimmiten. Antaa iltaisin pusun. Vie vauvalle leluja ja työntää tuttia suuhun. Silloin kovasti kehutaan ja poika kehuu myös itseään kivoista teoista "Aarre teki hienosti" , "tulee hyvä mieli". Kaksivuotiaan jutut on niin ihania ja hän muistaa asioita pitkällekin taaksepäin ja jotkut asiat jäävät oikein vaivaamaan ja niitä pitääkin sitten muistella ihan joka päivä.

5 kk

Huomenna tulee viisi kuukautta pienimmän syntymästä. Silloin odoteltiin kevättä ja nyt odotellaan syksyä. Mietitään sopivaa vaatetusta kirpeisiin päiviin ja kaivellaan kumppareita varastosta. Ylipuetaan lapsia aamuisin vahingossa.

Aurinkoinen vauva meillä asustaa edelleen, vaikka yöt onkin vähän mitä sattuu. Hän hymyilee paljon. Tarttuu esineisiin ja kääntyy mahalleen ja vetää polvia vatsan alle. Eteenpäin pitäisi päästä. Välillä hän joutuu isompien jyrättäväksi, se tuntuu pahalta. Kai se vaan on pienimmän osa.

Mittoja en vielä tiedä, mutta tuntuu ja näyttää melkein yhtä sirolta kuin isoveljensä aikoinaan. Muutenkin ovat samannäköisiä ja joskus en erota kumman vauvakuvasta on kyse, kun selailen vanhoja kuvia. Hiusrajakin kulkee samassa kohdassa. Hassua. Miltähän he näyttävät aikuisina? Muistuttavatko isää, äitiä, molempia vai ei kumpaakaan?