Tunteellinen siili

"Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?

Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili."

-Kirsi kunnas

Pieni raukka eksyi pihallemme yöllä.

Äidin ikävästä

Esikoinen on ollut muutaman yön mummin ja vaarin kanssa mökillä. Hetken se hiljaisuus on ihanaa kunnes se tunne muuttuu epämääräiseksi möykyksi ja kaikki alkaa tuntumaan jotenkin nihkeältä. Aamupuuroa keittäessä toivoo jo, että kohta kuuluisi portaiden kopinaa ja tyttö takkutukkainen kiipeäisi pöytään, jotta voitaisiin käydä pakolliset aamuväittelyt siitä, onko hampaat jo pesty, tukka harjattu ja niin edelleen.

Olo ei tunnu kokonaiselta, jos lapset ei ole lähettyvillä.

Tänään hän tulee kotiin <3

Rutiinien orja

Katseltiin Aarren kanssa junia ja se taisi oli vallan mieluisaa, koska poika pysyi jopa muutaman hetken paikallaan ja hiljaa. Junan mentyä ohi päristeli Aarre kovaan ääneen huulet tötteröllä "brrrrrr". Vielähän mitään järkevää puhetta ei tule, mutta kovasti päristellään ja hoetaan "gogigogigogi". Hermostuneena tulee oikein kimeänä käskyhuutona "GOGIGOGIGOGI" ja sitä mahdollisesti vielä tehostetaan repimällä äitiä tukasta ;)

Itsehän jossain vaiheessa (itsekkäästi) ajattelin, että ei ne rutiinit nyt niin tärkeitä voi olla ja kyllä se vauva kulkee mukana joka paikassa, mutta ei ei ei. Aarrelle rutiinit on tärkeitä ja niitä on noudatettava, jotta arki olisi sujuvaa. Aurinkoinen poika muuttuu huutavaksi terroristiksi, jos ei pääse päiväunilleen omaan sänkyyn HETI kun väsyttää. Ja saa ruokaa HETI kun nälättää.

Ihmisen paras ystävä

Rakastan värejä. Keltaista, punaista, oranssia, vihreää. Katseeni kiinnittyy aina kaikkeen värikkääseen. Pieniin yksityiskohtiin, jotka jäävät helposti unohduksiin ellei niitä poimi kameralla talteen.

Kuvatessa on myös tärkeä muistaa, että toiset hetket kuuluu elää ilman kameraa. Joskus kamera kannattaa jättää lipaston päälle ja vaan nauttia lapsista, lämmöstä, jääkylmästä juomasta. Kohtuus kaikessa koskee myös kuvaamista.

Aarre löysi koirakaverin, Kamun. Hän olisi jatkuvasti halunnut tehdä lähempää tuttavuutta, mutta siinä vaiheessa kun pienet sormet tavoitti turkin niin Kamu lähti karkuun.. Palaten kymmenen sekunnin päästä takaisin ja leikki alkoi alusta. Aarre oli ihmeissään, turkkikin niin pehmeä.

Esikoinen heitti tai ainakin yritti heitellä leipiä. Tuli ihan oma lapsuus mieleen.

Minun kaupunkini

Tänään käppäiltiin kaupungilla.

Ostettiin Kauppatorilta kaksi litraa mansikoita ja istahdettiin Espan puistoon syömään. Aarre söi innoissaan ja sotki joka paikan mansikkaan. Konttaili ympäriinsä ja yritti mennä vieraiden juttusille. Hymyili maireasti kaikille naisille :) Oli mukavaa.

"Tämä on kuitenkin minun kaupunkini
tämä on kuitenkin minun kaupunkini
tämä on kuitenkin minun kaupunkini
minun kaupunkini"

-Zen Cafè

Maalla on mukavaa

Kotiin on silti aina yhtä mukava palata :)

Sosetehdas

Aarre on syönyt lähes pelkästään kotitekoisia soseita. Kaupasta olemme löytäneet tasan yhden ruoan, josta hän pitää. Kasviksia ja karjalanpaistia. Ja hedelmäsoseista tietty. Löytyykö edes lapsia, jotka ei niistä pitäisi?

Olen tietysti tyytyväinen. En silti voi olla myöntämättä, että tämä hiukan rajoittaa meidän elämää. Jos lähdetään vähänkin kauemmas kotoa niin joudumme tekemään tarkat suunnitelmat siitä, että mitä syötetään, mitä ruokaa otetaan mukaan, miten sitä säilytetään, pitääkö ottaa kylmälaukku vai turvaudutaanko jälleen kaupan karjalanpaistiin...

Etukäteen ajattelin, että eiköhän tämä muutu sitten 1-vuotiaana. Jepjep, ne viimeiset sanat. Sosetehdas täällä pyörii edelleen ja kaikki ruoat pitää sauvasekoittimella sekoittaa, jottei meidän herkkäkurkkuinen poikamme hermostu totaalisesti. Sormiruokailu kyllä kelpaa herkkäkurkkuisellekin, mutta sen varaan en uskalla ruokailua jättää ettei neuvolassa päästä napisemaan painosta. Meidän vauva <3

Järven rannalla

Aarre nauttii kovasti vesileikeistä, joten eilen pakattiin tavarat autoon ja hurautettiin rannalle. Ei haitannut vilpoisa vesi lainkaan, Aarre läpsytteli innoissaan menemään. Ja lopuksi konttaili hiekalla vielä pitkään eikä kitissyt lainkaan. Pitää siis mennä uudestaan, jos vaan sää sallii. Siitä kun ei ikinä tiedä..

Paljon löytyisi yleisellä rannalla kuvattavaa, mutta kuviin meinaa aina eksyä tuntemattomia ihmisiä enkä viitsi julkaista blogissa kuvia, joissa näkyy muita ihmisiä. Sellaisia siis, joilta en ole erikseen lupaa kysynyt. Kyllä minä joskus hetkittäin mietin sitäkin, että onko järkevää julkaista kuvia omista lapsistaan. Kun siitä nyt niin paljon kohistaan. En kuitenkaan näe mitään suoranaista vaaraa kuvien julkaisemisessa. Toivon, että tästä jää vain kauniita muistoja lapsilleni.

Minä poika roiskin, lammikossa loiskin

Koottiin terassille kahdeksan euroa maksanut "uima-allas". Miehen mielestä pumppukin olisi pitänyt ostaa, mutta pihi luonteeni nosti päätään siinä vaiheessa ja tokaisin napakasti, että en maksa pumpusta enempää kuin koko altaasta.. Naama punaisena puhalsin kotona, mutta periksi ei tietenkään voinut antaa ja tulihan se valmiiksi! Ja ihan ilman pumppua! Silkkaa säästöä ;)

Aarre loiskutteli innoissaan ja pisarat lenteli pitkin terassia.

Helsinki-Vantaa

Lentokentällä käydessä iskee aina matkakuume muiden matkalaukkuja katsellessa.

Onneksi tuoreessa muistissa on kuitenkin ne hikiset hetken, kun itse raahasi matkalaukkuja pitkiä käytäviä pitkin vauva kantoliinassa eikä enää teekään mieli varata ensimmäistä äkkilähtöä lämpöön. Vauvan kanssahan on sitäpaitsi helppo matkustaa, kun vauva pysyy sylissä. Aarren kanssa en lähtisi nyt lentämään mihinkään suuntaan, sillä häntä ei saisi kiljumatta pysymään vöissä hetkeäkään. Koko matkan hän varmasti tahtoisi kontata ympäri koneen käytävää ja nousta pystyyn joka ikistä penkkiä vasten ja käydä lääppimässä muita matkustajia... Joo, me taidetaan pysyä ihan täällä kotimaan kamaralla, vaikka lentokentän tunnelma vetääkin puoleensa ;)