Juna-asemalla

Poika tykkää bongailla junia. Aseman portaita pitää tietysti myös kävellä ylös ja alas höpötellen samalla "minä pärjään kyllä", vilkutella matkustajille ja veturinkuljettajalle ja kysellä koko ajan kaikkea osoitellen "mikä merkki toi on?", "mikä asema tämä on?", "mihin mies on matkalla?". Parhaani mukaan yritän vastailla, mutta ihan kaikkea ei äitikään tiedä.

10 kk

Viime viikot on ollut suurta murrosvaihetta vauvan elämässä. Hän on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten ja nousemaan itse istumaan, konttaamisen hän taitaa jättää kokonaan välistä. Hän yrittää nousta seisomaan koko ajan ja aina saa pelätä, että milloin kopsahtaa. Hän rakastaa legolaatikoiden kumoamista lattialle, kun siitä tulee niin ihana meteli. Hän tykkää syödä ihan kaikkea, varsinkin omin sormin. Hän on siirtynyt syöttötuoliin istumaan. Hän hymyilee edelleen melkein koko ajan ja nukkuu kahdet päiväunet. Joskus jopa 8 tunnin yöunet, mutta useimmiten ei.

Vauvavuosi on kohta ohi. Taas. Olen jo alkanut pohtimaan, että mitä sitten seuraavaksi. Milloin lapset hoitoon, mihin ja miten usein. Pystynkö vielä luopumaan tästä? Ikävöinkö tätä aikaa myöhemmin vai huokaisenko helpotuksesta? Vaikka iloitsen nähdessäni lasteni kasvavan ja oppivan niin samalla se tuntuu haikealta. He kasvavat irti minusta hiljalleen.

Lumileikkejä

Minun puolestani lämpötila saisi pysytellä koko talven nollan tuntumassa tai pikkuisen pakkasen puolella, sillä palelen aika helposti enkä varsinaisesti tykkää lumisista talvista, jolloin on pakko heti rynnätä kolaamaan pikkuista "pihaamme", jotta se olisi edes puoliksi yhtä siisti kuin naapurien, jotka jostain kumman syystä aina ehtivät hommiin ennen meitä. Vaunut eivät myöskään kulje oikein mihinkään, jos lunta on paljon ja pienimmän posket meinaa paleltua, kun isommat taas haluaisivat ulkoilla. Pulkkamäessä on kuitenkin kivaa ja välillä jo aurinkoakin näkee.

Isompi poikani on tullut tarkaksi vaatteiden kanssa. Hän ei anna minun valita paitaa ja kelpuuttaa päälleen mieluiten aina "helistinpaidan". Sen ollessa pesussa kelpaa myös hätätapauksessa muutamat muut paidat, mutta ne pitää itse tietenkin valita. Hanskat on aina Huonosti, haalaria ei saa vetää kiinni asti koska se Sattuu kaulaan, kypärämyssyä ei missään nimessä saa laittaa koska sekin Sattuu, hattujen nauhoja ei todellakaan saa sitoa koska Kutittaa. Pukemistilanteessa kuullaan yleensä 5-10 kertaa Ei tota, Ei kelpaa, En halua.

Hänestä on tullut myös kauhean utelias. Mikä toi on?! Mikä?

Hän on aika samanlainen kuin siskonsa pienenä. Puhelias, tomera, kovaääninen, nauravainen, vanhempien käskyttäjä, helposti kiihtyväinen, suppusuu, reipas ja rakas, tietysti.

Kuvapläjäys

Viime vuosi oli täynnä muutoksia. Saimme ihanan pienen pojan, mieheni ryhtyi yrittäjäksi ja minä otin serkkupojan hoitoon. Loppuvuosi menikin vähän sumussa. Edelleenkin makaan iltaisin koomassa sohvalla, kun koti hiljenee. Se on ihanaa ja vapaahetkiä tosiaan osaa nykyään arvostaa. Blogi on mielessä, mutta liian usein jää ajatuksen tasolle. 

Kuopuksemmekin täyttää jo huomenna 9 kuukautta ja hinaa itseään ympäri olohuonetta päivät pitkät. Motorisesti hän on siis samanlainen kuin veljensä eli hitaasti hyvä tulee. Ei yritä istua eikä kammeta pystyyn, mitä nyt konttausasennossa vähän liikkuu edestakaisin. Hän haluaa tunkea kaikkea suuhunsa ja hyökkää aina johtojen kimppuun ja virnuilee ilkikurisesti. Hän hymyilee kaikille ja joka paikassa.

Isoveli taas tuntuu niin isolta nykyään. Alaovelta hän huutaa lähtiessään isän kanssa kovaan ääneen, että "äiti rakattaa". Silloin mietin, että et kyllä arvaa, miten paljon sua rakastankaan.

Tonttunen

Jouluisia kuvia meidän tonttusesta. Jokaisessa on jotain pielessä, mutta se kai kuuluu asiaan. Yksi asia kuitenkin lienee selvä eli hymy ei helpolla hyydy tältä 8 kuukauden ikäiseltä pikkuiselta. Varsinkaan nyt, kun hän on oppinut hinaamaan itseään vähän eteenpäinkin lattialla :)

Mietin

Ajatuksia viime päiviltä

-2-vuotias leikkii yksin autoillaan ja ajelee niitä parkkiin. Aika ihanaa.

-Vauva voisi jo oppia istumaan, kun ikääkin on kohta 7 kuukautta. Ihan vaan siksi, että voisin välillä laskea hänet vaikka hiekkalaatikolle pönöttämään. Mietin myös, että jos kaivaisin vaan hiekkalaatikolle kuopan ja laittaisin hänet siihen? ;)

-Puuh, kurainen sää ja ne kuraiset vaatteet.

-Mitä me tänään syötäis?

-Mitäs tänään pitää pukea ulos päälle?

-Dokumentti asunnottomista. Kiitollisuus omasta onnesta ja lupaus itselle, että tästä lähtien olen supermutsi. Se lupaus oli ehkä vähän liioittelua..

-Miksette voi leikkiä sovussa?

-Pitäis keksiä joku harrastus! Ja hankkia se ajokortti!

Soseita, soseita

Bataattia, parsakaalia, perunaa, porkkanaa, kukkakaalia.

Ajattelin etukäteen, että enköhän voi jo kolmannella kerralla olla itselleni armollinen, kärrätä ostoskärryt täyteen purkkiruokaa ja vauvan ruoka-aikoina vain napsauttaa korkin auki.

Sitten ajattelin, että meidän vauva aloittaakin ruokailun sormiruoalla. Hyvä idea. Innostuin ja ahmin lisää tietoa asiasta kuten minulla on tapana. Innostua ja lannistua yhtä nopeasti. Lannistuin sotkua ajatellessa, jota muutenkin riittää joka ikisen ruokailun aikana. Konttailen syöttötuolien välissä lattialla rätti kädessäni samalla kun kaksi taaperoa kilpailevat siitä, että kuka onnistuu potkaisemaan minua ensimmäisenä..

Hieman ennen puolen vuoden ikää se sosetehdas sitten käynnistyi. Vapaahetkinäni keittelen ja höyryttelen kasviksia ja kaivelen jääpalamuotteja kaapista, Soseutan ja pakastan ja sormiruokailusta muistuttaa lähinnä satunnaiset maissinaksut. No, hyvä näin. Tuttua ja turvallista.