Viime viikot on ollut suurta murrosvaihetta vauvan elämässä. Hän on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten ja nousemaan itse istumaan, konttaamisen hän taitaa jättää kokonaan välistä. Hän yrittää nousta seisomaan koko ajan ja aina saa pelätä, että milloin kopsahtaa. Hän rakastaa legolaatikoiden kumoamista lattialle, kun siitä tulee niin ihana meteli. Hän tykkää syödä ihan kaikkea, varsinkin omin sormin. Hän on siirtynyt syöttötuoliin istumaan. Hän hymyilee edelleen melkein koko ajan ja nukkuu kahdet päiväunet. Joskus jopa 8 tunnin yöunet, mutta useimmiten ei.
Vauvavuosi on kohta ohi. Taas. Olen jo alkanut pohtimaan, että mitä sitten seuraavaksi. Milloin lapset hoitoon, mihin ja miten usein. Pystynkö vielä luopumaan tästä? Ikävöinkö tätä aikaa myöhemmin vai huokaisenko helpotuksesta? Vaikka iloitsen nähdessäni lasteni kasvavan ja oppivan niin samalla se tuntuu haikealta. He kasvavat irti minusta hiljalleen.
Iso vauva jo :) Samoja kysymyksiä pohdiskellaan täälläkin. Kotona olen vielä ensi kevääseen ainakin, mutta toisaalta osittainen töihinpaluu houkuttaa.
VastaaPoistaMä en osaa päättää ja tuntuu niin haikealta ajatellakin, että tää elämänvaihe olisi sitten ohi. Nyyh! :)
PoistaMun blogissa olisi sulle haaste:)
VastaaPoistaKiitos! Pitääkin tarttua haasteeseen:)
Poista