Muutto on onnellisesti takana. Rankkaa oli, mutta nopeasti se (taas) unohtui. Taulut ei vielä ole seinillä ja osa tavaroista on vaan tungettu kaappien uumeniin, mutta kodilta täällä jo näyttää ja tuntuu. Kaikki murheet on haihtunut, sillä esikoinen löysi heti paljon kavereita ja otettiin ilomielin mukaan uuteen futisjoukkueeseen, jossa on aivan valloittava valmentaja. Naapurit ovat tosi mukavia. Aarrellekin on löytynyt samaa ikäluokkaa olevia kavereita, vaikka eihän hän kavereiden päälle vielä ymmärräkään ;) Täällä on rauhallista ja leppoisaa.
Ja aurinkokin paistaa lämmittäen meitä! Ihanaa! Hyvää juhannusta kaikille :)
torstai 21. kesäkuuta 2012
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Taaperokärry
Aarre sai yhden synttärilahjan jo etukäteen ja se onkin osoittautunut todelliseksi hitiksi. Aarre työntelee kärryä ympäri asuntoa, ensin matka taittui polvillaan mutta nyt mennään eteenpäin jo suorin jaloin. Hurjaa menoa. Ei edes kamera meinaa ehtiä mukaan... :)
torstai 14. kesäkuuta 2012
Kyytiläinen
Aarrelle nukahtaminen on aina ollut vähän haastavaa eikä liikkeelle lähteminen ole auttanut asiaa. Viimeisillä voimilla yritetään kitisten nousta joka paikkaan ja varsinkin niihin kiellettyihin. Sitten tulee helpommin kaatumisia ja lisää itkua. Ja äidin lahkeessa pitää roikkua, mutta sylissä ei todellakaan suostuta olemaan. Pitkästä aikaa sitten kaivoin repun esiin. Aarre istui nätisti lattialla koko sen ajan, kun laitoin säädöt oikein ja tuli kyytiin oikein kädet ojossa :) Ei kitissyt yhtään, katseli vähän aikaa ympärilleen ja nukahti ilman mitään hytkytyksiä. JEE! Jossain vaiheessa repussakin Aarre vain kiljui suoraa huutoa, mutta nyt se onkin taas kiva juttu. Kuka näitä vauvojen aivoituksia tajuaa... ;)
Liinaa en ole käyttänyt pitkään aikaan, pitäisi kai sekin kaivaa taas esiin. Tosin sen sisällä taitaa tulla liian kuuma näillä helteillä..
..Ja sitten taas pakkaamaan!
Liinaa en ole käyttänyt pitkään aikaan, pitäisi kai sekin kaivaa taas esiin. Tosin sen sisällä taitaa tulla liian kuuma näillä helteillä..
..Ja sitten taas pakkaamaan!
![]() |
| Lusikkaleipiä |
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Huomenna pakataan
Huomenna kotimme täyttyy muuttolaatikoista ja nyt jo olohuoneessa vallitsee kaaos, joten tälläkin kertaa on vain ulkokuvia tarjolla.. Ensi viikolla ei välttämättä tule kauheasti kuvailtua. Tai kuvien ottaminenhan käy nopeasti, mutta vaivalloisin osio on se niiden koneelle lataaminen, mahdollinen jälikäsittely jne. Ja samalla kone hidastelee ja odottaessa menee hermot. ;)
Esikoisen puolesta jännittää, kun hän joutuu kavereistaan eroon. Toivottavasti uudesta paikasta löytyy uusia nopeasti. Toivottavasti ei ikävä kovasti vaivaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Esikoisen puolesta jännittää, kun hän joutuu kavereistaan eroon. Toivottavasti uudesta paikasta löytyy uusia nopeasti. Toivottavasti ei ikävä kovasti vaivaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Kiire
Muuttopäivämme aikaistui, joten pakkaaminen pitäisi jo aloittaa. Viikko enää. Toistaiseksi olen vain yrittänyt päästä ylimääräisesti tavarasta eroon, mutta silti joka paikka pursuaa ja epätoivo kasvaa. Jokainen muutto on entistä pahempi, kun tavaramäärä vaan kasvaa vuosien varrella ja lapsien myötä.. :)
Aarresta ei nykyään ehdi enää kunnolla kasvokuvia ottamaan, kun äidille esitellään vaan sivuprofiilia... On niin paljon kiinnostavampaakin katseltavaa kun kameran kanssa lässyttävä äiti.. ;) Ulkona ollaan kuitenkin oltu joka päivä, koska siellä Aarrekin viihtyy parhaiten eikä kitise juuri ollenkaan, ulkoilun jälkeen nukahtaa vaunuihinkin muutamassa minuutissa kun muuten nukutustaisto kestää puolesta tunnista tuntiin... Pinnasängyssäkin mielummin seistään kuin nukutaan.
Kohta me sitten juhlitaankin yksivuotiasta. Nyyh.

tiistai 5. kesäkuuta 2012
Vilinää ja vilskettä
Arki muuttui kertaheitolla, kun esikoisen esikoulu loppui viime viikolla. Nyt on päivät täynnä touhua ja tohinaa eikä vapaahetkiä ole enää kuten ennen. Ei se haittaa. Elokuussa alkaa koulu ja kaikki muuttuu taas - pysyvästi. Meidän perheessä on kohta koululainen.. Tai oikeastaan kaksi, jos äitikin lasketaan ;)
Aarre konttaa päivät pitkät ympäri asuntoa yrittäen samalla kokeilla kaikkia mahdollisia uhkarohkeita temppuja. Eilen Aarre päätti kiivetä kaikki portaat ylös yläkertaan asti. Vieressä seisottiin koko ajan kädet ojossa ottamassa kiinni, mutta ei hän edes horjahtanut kertaakaan. Portaita on kuitenkin aika monta. Aarre onkin kirinyt kehitykessä ikätovereitaan niin nopeasti, ettei minulla meinaa pää pysyä mukana. Huimapää!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012
Ylioppilaskuvat
Pikkusiskoni painoi lauantaina ylioppilaslakin ensimmäistä kertaa päähänsä. Onnea!
Me otimme viralliset yo-kuvat. Visioita oli monenlaisia, mutta kaikkia ei ehditty kokeilemaan kun kiire painoi päälle. Kuvaukseen oli aikaa "ruhtinaalliset" 45 minuuttia ja ne minuutin menivät hujauksessa. Sääkin oli kamalan huono, mutta onneksi kuvausten aikana ei sentään satanut. Huh huh. Nostan kyllä hattua ammattikuvaajille, koska sen verran hikistä touhua kiireessä kuvaaminen on. Ja samalla takaraivossa jyskyttää, että nyt on pakko onnistua... :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)