Blogiäidit ruokkii

Sain haasteen Riinan riemu -blogin Riinalta.

Punaisen ristin sivuille on nyt perustettu Blogiäidit ruokkii -niminen keräyslipas, jonka avulla kerätään blogivoimilla varoja katastrofirahastoon. Blogimaailmassa tunnettuun tapaan keräys kulkee haasteena blogista toiseen. Nälkäpäiväkeräys loppuu 15.9., joten tässä on mukavasti aikaa kierrättää haastetta!

Haastan mukaan:
Kurkistuksia
Haikaran jalanjäljillä
With arms wide open
Rakkaudesta sinuun.

Sinut on haastettu mukaan kantamaan kortesi kekoon! Auttaminen on mahdollista ilman, että sinun tarvitsee edes nostaa takapuoltasi tietokonetuolilta.

Voit osallistua Blogiäidit ruokkii -haasteeseen sinulle sopivalla tavalla. Osallistuminen on luonnollisesti vapaaehtoista.

1. Lahjoita

Tee omavalintainen lahjoituksesi Blogiäidit ruokkii -keräyslippaaseen tästä linkistä:

http://www.lahjoituslipas.fi/nalkapaiva/blogiaiditruokkii/lahjoita 

Virtuaalinen keräyslipas on SPR:n palvelu, jonka kautta lahjoitukset menevät turvallisesti suoraan SPR:n tilille. Tavoitteenamme on kerätä yhteensä 500€ lahjoitus Nälkäpäiväkeräykseen.

2. Haasta

Kerro Blogiäidit ruokkii -haasteesta blogissasi ja haasta mukaan 3-5 äitibloggaajaa. Linkitä haasteeseen nämä ohjeet ja www-osoite virtuaalisen keräyslippaan sivuille. Jos blogillasi on Facebook-sivut, voit kertoa haasteesta myös siellä.

 

Blogiäidit ruokkii -keräyksen takaa löytyy kaksi äitibloggaria, Kepulaisen äiti Äidinmaitoa-blogista ja Suski Piiri pieni pyörii -blogista. Heiltä saat tarvittaessa lisätietoa keräyksestä. Blogeissa raportoidaan myös keräyksen etenemisestä.

Turnauksessa

Tyttäreni ensimmäinen jalkapalloturnaus, jonne en päässyt mukaan Aarren sairastelun takia. Harmittaa, mutta tätähän elämä on. Aina kun olisi jotain hiukankin tärkeämpää menoa kuin hiekkalaatikon reunalla istuskelu niin joku on kipeänä.. Tai sitten musta vaan tuntuu siltä ;)

Kolme peliä, joista jokaisen jälkeen hän soitti minulle kertoakseen tilanteen. Kaksi häviötä, yksi voitto. Kaikki saivat mitalin.

Ihanaa yhdessäoloa.

Karhunpoika sairastaa..

..häntä hellikäämme.

Pieni on kipeä ja nukkuu paljon. Kuume on kova. Eilen hän makoili suurimman osan päivästä sylissäni tuijotellen tyhjyyteen silmät vain puoliksi auki. Tänään hän jaksoi jo leikkiä vähän aikaa. Ja syödäkin.

En uskalla hänen untaan häiritä kameralla, joten kaivelin muita kuvia tämän viikon varrelta. Noita keltaisia ruutuja (miksi tuota leikkiä edes kutsuttiin, kun en muista?!) katsellessa tulee nostalginen olo. Hetkihän siitä vasta on, kun heittelin sinne omia avaimiani ja hyppelin ruudusta toiseen... Ehkä tässä välissä ei olekaan niin kovin moni asia muuttunut? Vaikka on pelejä ja vempeleitä joka lähtöön niin silti lasten iloon riittää edelleen ne samat leikit, jotka minäkin lapsuudestani muistan. Hymy huulilla kuuntelen kun pihan lapset kokoontuvat yhteen leikkimään polea ja rofea, kirkkistä. Tyttöporukalla tehdään siksaksokkeloa, hypitään narua, pelataan sulkapalloa ja niin edelleen. Leikin valitseminen tuntuu olevan se haastavin osuus.

Kaksi miestä

Isompi ja pienempi yhdessä kävelee. Sormesta täytyy vielä varmuuden vuoksi pitää kiinni, jotta ei pääse horjahtamaan. Kenkiäkään ei ehditty jalkaan laittaa. Kieli keskellä suuta.

Uusin lempipuuha..

Aarre viihtyy ulkona paremmin kuin sisällä, joten sadepäivinäkin ollaan yritetty raahautua pihalle, vaikka itse pysyisin mieluiten visusti sisätiloissa, keittäisin teetä ja lukisin lehteä... Niin... Yllättäen sitä vaihtoehtoa ei ole olemassa, joten ulos on lähdettävä tai kuunneltava kitinää sisällä.

Ulkona on sitten läpsyteltävä jokaista vesilammikkoa. Tulipahan testattua, että tuo kirpparilta löydetty KappAhlin välikausihaalari ei pidä vettä ja minun täytynee ensitilassa käydä myös ostamassa kumisaappaat, koska varastosta löytyy vain aivan liian isot koossa 21. Sadevaatteitakaan ei ole. Ja minä kuvittelin olevani hyvin varustautunut syksyyn sekä talveen..

Vauvatukka

Se sojottaa joka suuntaan, sivulle ja ylöspäin, menee silmien eteen eikä meinaa asettua mitenkään. Aamuisin se näyttää lähinnä irokeesilta.

Siltikään en vaan voi kajota vauvatukkaan, en anna kenenkään leikata sitä enkä halua edes puhua leikkaamisesta. Ei, ei, ei. Ehkä joskus myöhemmin.

Kinailemme miehen kanssa siitä, että miten pitkä tukka pojalla voi olla. Nyt on kuulemma söpö, mutta liian pitkä ei saa olla. En tiedä missä se raja menee.

Feeling blue

Voihan syksy, sade, pimeys, harmaus. Ilo on etsittävä pienistä asioista.