Pieni on kipeä ja nukkuu paljon. Kuume on kova. Eilen hän makoili suurimman osan päivästä sylissäni tuijotellen tyhjyyteen silmät vain puoliksi auki. Tänään hän jaksoi jo leikkiä vähän aikaa. Ja syödäkin.
En uskalla hänen untaan häiritä kameralla, joten kaivelin muita kuvia tämän viikon varrelta. Noita keltaisia ruutuja (miksi tuota leikkiä edes kutsuttiin, kun en muista?!) katsellessa tulee nostalginen olo. Hetkihän siitä vasta on, kun heittelin sinne omia avaimiani ja hyppelin ruudusta toiseen... Ehkä tässä välissä ei olekaan niin kovin moni asia muuttunut? Vaikka on pelejä ja vempeleitä joka lähtöön niin silti lasten iloon riittää edelleen ne samat leikit, jotka minäkin lapsuudestani muistan. Hymy huulilla kuuntelen kun pihan lapset kokoontuvat yhteen leikkimään polea ja rofea, kirkkistä. Tyttöporukalla tehdään siksaksokkeloa, hypitään narua, pelataan sulkapalloa ja niin edelleen. Leikin valitseminen tuntuu olevan se haastavin osuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti