Kiirettä pitää, mutta olen huomannut pinnani kasvavan jokaisen lapsen myötä. En enää kovin pienestä hätkähdä ja jaksan aika monet uhmakiukut päivän mittaan ottaa vastaan, vaikka välillä tuntuukin etten muuta teekään kuin hinkkaan syöttötuolia ja lattiaa puhtaaksi ruoanjämistä, täytän ja tyhjennän tiskikonetta sekä pesukonetta, vaihdan vaippaa, syötän, kerään legoja ja palikoita laatikoihinsa, heräämisestä kesken unien puhumattakaan... Mutta kokemuksesta tiedän, että liian nopeasti nämä vuodet kuluu, liian nopeasti.
Aarre on onneksi ollut pikkuveljelle äärimmäisen kiltti, vaikka muiden hermoja onkin välillä koetellut eikä isyysloman aikana äiti kelvannut hoitajaksi laisinkaan. Vauvan äännellessä hän huutaa veljeään heti nimellä. Silittelee ja antaa pusuja. Haluaa minun pitävän molempia sylissä samaan aikaan. Antaa vaippoja ja vie pyykkejä pyykkikoriin. Pieni apuri. Söpöä.
 |
| HUPS... Tää tais olla kiellettyä... |
OI hän on pieni ja suloinen! Tsemppiä arkeen :)
VastaaPoistaKiitos, sitä välillä tarvitaankin ;)
PoistaSuloinen pikkuinen siellä :)
VastaaPoistaMeillä oli esikoisen kanssa sama, pikkuveljelleen oli kiltti mutta vanhemmat sai osakseen. Enkä minä kelvannut hoitajaksi ollenkaan isän ollessa vapaalla, kauhean huudon kera jäi luokseni eikä tullut lähelleni ollenkaan. Pelkäsin sitä hetkeä kun mies palaa töihin, mitä siitä tulee. Onneksi se loppui ja uskalsi tulla lähelleni ja kelpasin hoitajaksi juuri kun miehen loma loppui.
Voimia ja tsempit sinulle kahden lapsen kanssa arkeen! :)
Kiitos kommentistasi! :)
PoistaMäkin pelkäsin miehen töihin palaamista, mutta turhaan! Silloin taapero on ollut hyvällä tuulella kun mies on töissä, mutta heti kun ovi käy ja isi palaa niin huuto ja tappelu alkaa!? Illat onkin ollut aikamoista vääntöä, mutta ehkä se tästä... Vai olikos se uhmaikä vasta alkamassa... Iik :D