Ajatuksia

Kankkuni ei vieläkään oikein kestä istumista, joten kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. En ole juuri istunut tässä tietokoneella muutamaa minuuttia pidempään kohta kahteen viikkoon eikä ole tullut edes vieroitusoireita, kun on puuhaa muutenkin riittänyt. Ehkä ihan hyvä näin.

Vauva syö ja nukkuu ja kurkkii hetken ympärilleen kunnes jälleen väsähtää. Hän on ihana ja niin pikkuruinen. Miten se pienuus voikin joka kerta tulla yllätyksenä? Vauvan hoito ehkä kolmen lapsen äidiltä menee jo rutiinilla, mutta silti kaikki tuntuu niin uudelta ja jännittävältä joka kerta. Jokainen syntymä on ollut yhtä koskettava hetki. Jokaisen kehitysaskeleet ovat olleet yhtä ihmeellisiä. Ensimmäiset hymyt, ensimmäiset askeleet, ensimmäiset sanat.

Isoveli silittää... Tai katsoo lastenohjelmia ;)