maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kurkistus

Täällä mä tykkään heilua touhuissa mukana, kurtistella kulmiani, kurkistella ympäriinsä ja sotkea isin paitoja puklailemalla.





sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Jännät paikat

Nämäkin kuvat piti lisätä jo viikko sitten, mutta kesä on vienyt mennessään. Ollaan ulkoiltu, ulkoiltu, ulkoitu ja syöty välissä. En erityisesti ole koskaan pitänyt kesästä, mutta pienten lasten kanssa tämä on niin ihanan helppoa. Ei haalareita eikä pukemistaisteluita vaan äkkiä "kokit" (crocksit) jalkaan ja terassille. Vauva nukkuu, taapero leikkii autoillaan ja äiti ehtii jopa istua hetken aurinkovarjon suojassa... :)

Käytiin paloasemalla vierailulla. Kohta kaksivuotias oli tohkeissaan, jännittynyt ja onnellinen. Ensi viikolla vietämmekin synttäreitä. Syntyessään hän oli niin pieni, yksivuotiaanakin vielä aika pikkuruinen muihin samanikäisiin verrattuna, mutta nyt hän painaa 13 kiloa ja kasvaa jo keskikäyrällä. Ihmeellistä.






sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

2 kk

Pienin täyttää tänään 2 kuukautta.

Hän on edelleen varsin leppoisa kaveri eikä itke juuri laisinkaan kunhan saa tarpeeksi unta ja ruokaa. Seuraa touhujamme usein sitteristä ja sylistä, ulkoillessa viihtyy mainiosti vaunuissa. Lattiallakin makoilee välillä ja yrittää pungertaa selältä masulleen siinä kuitenkaan vielä onnistumatta. Kova kiire olisi veljen perään.

Hän ukkuu öisin perhepedissä heräten syömään noin 2-3 tunnin välein, tosin pisin unipätkä on ollut kuusi tuntia putkeen. Se ei valitettavasti jäänyt tavaksi ;) Päiväunet nukutaan yleensä joko vaunuissa tai pinnasängyssä, päivärytmi on vielä vähän hakusessa. Tutti on kiva kaveri. Tuoreita mittoja en tiedä, mutta kaksoisleuka kasvaa päivä päivältä.

Hän on aika ihana ja rakas ja ihmeellinen.






lauantai 8. kesäkuuta 2013

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Vauvakirja

Esikoisen vauvakirjan sivut ovat alkaneet irtoilla. Tekstiäkin on kovin vähän ja muisti kovin lyhyt, joten taidan olla vähän myöhässä.

Seuraavan kohdalla ajattelin olla fiksumpi ja jaarittelin vauvakirjan ensimmäisille sivuille niin pitkiä juttuja, että rivit loppuivat kesken. Ja sitten sekin kirja jäi pölyttymään hyllylle.

Taidan luovuttaa tämän viimeisen kohdalla, hyväksyä totuuden ja päästää itseni irti "miksen ole täyttänyt vauvakirjaa" -syyllisyydestä. En minä saa niitä kirjoja täyteen ikinä. Onneksi on blogi ja kamera. Minun tapani tallentaa muistoja.

Vauva hymyilee jo!





keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Pienestä ikäerosta

Ensimmäiset kaksi viikkoa ajattelin, että tästä ei tule mitään. Taapero oli riipivän mustasukkainen eikä suostunut tulemaan lähellekään minua ja roikkui isin lahkeessa huutaen aamusta iltaan.

Tilanne normalisoitui isin lähtiessä töihin. Taapero ei palannut entiselleen vaan hänestä tuli aikaisempaa reippaampi ja omatoimisempi. Hän jaksaa keskittyä leikkeihinsä vähäksi aikaa, ei kiusaa pikkuveljeään eikä häiriinny imetyksistä tai vaipanvaihdoista vaan osallistuu kaikkeen mielellään. Haluaa tehdä nykyään melkein kaiken "ite" syömisestä lähtien. Huolehtii siitä, että pikkuveli on aina mukana matkassa.

Vauva on yleensä hyvällä tuulella kunhan ei ole liian väsynyt. Pirteänä istuskelee pitkiäkin aikoja sitterissä katsellen muiden tauhuja ja makoilee lattialla. Sylissä tietysti viihtyy kaikista parhaiten.

Odotankin koko ajan, että koska se vaikeus alkaa? Väsynyt toki olen välillä, mutta päivät ovat touhua täynnä ja aikakin kuluu nopeasti. Taaperon rutiineista ollaan pidetty kiinni ja vauva kulkee kaikessa mukana joko nukkuen tai hereillä. Raskaus tuntui paljon rankemmalta kuin tämä nykytilanne, mutta toisaalta kokemusta on vasta reilulta kuudelta viikolta.

Etukäteen sain kuulla lähinnä kauhutarinoita pienistä ikäeroista ja asennoiduin etukäteen siihen, että tämän täytyy olla kamalaa, kamalaa, kamalaa! Voisiko tämä sittenkin olla ihan mukavaa? :)





tiistai 21. toukokuuta 2013

Päivän asut

Kaikki aina sanoo, että ei niitä pieniä vaatteita kannata ostaa, kun ne mahtuu niin vähän aikaa ja ei se vauva sotkekaan, joten samoja vaatteita voi käyttää päivätolkulla.

Meidän vauva kyllä sotkee, joten yläosaa saa vaihtaa yleensä 2-8 kertaa päivässä ja housujakin pari kertaa. Harsoja kuluu lukemattomia joka päivä. Niitä on muutenkin leviteltynä joka puolelle, mutta yhtäkään ei ole koskaan käden ulottuvilla juuri silloin kun tarvitsisi? Petivaatteet vaihtuu myös harvase päivä, kun joka toinen kerta "unohtuu" se harson laittaminen pienen posken alle.

Nytkin pesukone pyörii.

Tässä esimerkkipäivän asut. Vain neljä vaihtoa, joten hyvä päivä siis ;)