Mustat sukat

Isoveljen juostessa vauvan luo, on vanhemmilla aina tuntosarvet pystyssä ja silmät selässäkin. Muutaman kerran on tullut mojova isku päähän, naarmuja kasvoihin, lelusta ties minne ja sitä rataa. Luonnollista, mutta äärimmäisen turhauttavaa ja raskasta aikuisen näkökulmasta, kun aina ei jaksaisi olla johdonmukainen ja pysyä rauhallisena, selittää yhä uudestaan mantraa "ketään ei saa satuttaa, siitä tulee paha mieli" ja istuttaa jäähypenkille kymmenettä kertaa putkeen... Ainiin, ja munhan ei pitänyt koskaan istuttaa lapsiani jäähyllä... :D

Mutta se tosiaan toimii ja kovapäisinkin hyväksyy kohtalonsa. Ja antaa vauvan vihdoin maata lattiallakin, ainakin useimmiten. Antaa iltaisin pusun. Vie vauvalle leluja ja työntää tuttia suuhun. Silloin kovasti kehutaan ja poika kehuu myös itseään kivoista teoista "Aarre teki hienosti" , "tulee hyvä mieli". Kaksivuotiaan jutut on niin ihania ja hän muistaa asioita pitkällekin taaksepäin ja jotkut asiat jäävät oikein vaivaamaan ja niitä pitääkin sitten muistella ihan joka päivä.

5 kk

Huomenna tulee viisi kuukautta pienimmän syntymästä. Silloin odoteltiin kevättä ja nyt odotellaan syksyä. Mietitään sopivaa vaatetusta kirpeisiin päiviin ja kaivellaan kumppareita varastosta. Ylipuetaan lapsia aamuisin vahingossa.

Aurinkoinen vauva meillä asustaa edelleen, vaikka yöt onkin vähän mitä sattuu. Hän hymyilee paljon. Tarttuu esineisiin ja kääntyy mahalleen ja vetää polvia vatsan alle. Eteenpäin pitäisi päästä. Välillä hän joutuu isompien jyrättäväksi, se tuntuu pahalta. Kai se vaan on pienimmän osa.

Mittoja en vielä tiedä, mutta tuntuu ja näyttää melkein yhtä sirolta kuin isoveljensä aikoinaan. Muutenkin ovat samannäköisiä ja joskus en erota kumman vauvakuvasta on kyse, kun selailen vanhoja kuvia. Hiusrajakin kulkee samassa kohdassa. Hassua. Miltähän he näyttävät aikuisina? Muistuttavatko isää, äitiä, molempia vai ei kumpaakaan?

Mimmiliiga

"Aamupuuro väliin jäi, siksi tässä kävi näin"

Välillä voitetaan, välillä hävitään. Tärkeintä on pitää hauskaa kavereiden kanssa, mutta kyllähän se voitto erityisen mukavalta tuntuu. Tai vihreän kortin saaminen. Tai mitalin kaulaan laittaminen, vaikka sen saakin joka turnauksesta varmaan juurikin siksi, että kaikki pienet pelaajat saisivat tuntea ylpeyttä omasta suorituksestaan. 

Onnistumisen tunne on ihana ja kohottaa itsetuntoa, mutta häviämistäkään ei sovi vähätellä, sillä häviön ja pettymyksen sietäminen auttaa elämässä myöhemmin. Häviäminen kun tuntuu olevan monelle aikuisellekin vaikea paikka ja siitä syystä emme mieheni kanssa koskaan enää pelaakaan mitään... ;)

Trio

Maanantaina alkaa uudenlainen arki, kun seuraamme liittyy arkipäivisin serkkupoika. Metelistä ja melskeestä tuskin on puutetta, mutta tämä on toivottavasti myös kolmen pienen pojan pitkän ystävyyden alku.

Akut on nyt ladattu ja odotamme innolla tulevia seikkailuja. :)

Virkeä vauva

Huomaamatta pikkuruinen untuvikko on kasvanut virkeäksi, pyöreäksi sekä pyöriväksi vauvaksi. Hän potkii selällään vauhtia ja liikkuu ympyrää. Nukkuu hyvin, syö hyvin, hymyilee heti herätessään. Virnuilee, kiljahtelee ja tarkkailee ympäristöään muutaman tunnin kunnes jälleen nukahtaa milloin mihinkin, vaikka isoveli kuinka pitäisi älämölöä ympärillä.

Kaikesta hänkään ei kuitenkaan tykkää ja autossa istuminen on kaikista suurinta vääryyttä! Huuto on korvia huumaavaa kunnes auto pysähtyy lähimmälle bussipysäkille ja joku nostaa virnuilevan vauvan ulos..

Vauhdikasta

Kaksivuotias on mahdottoman utelias ja kiinnostunut kaikesta. Kyselee ja höpisee välillä niin pitkiä lauseita, että äiti ei ymmärrä puoliakaan.

Kaksivuotiaan kanssa on ihana keskustella. Niin tarkkaavaisesti hän kuuntelee annettuja vastauksia ja painaa mieleensä uusia sanoja, asioita.

Kaksivuotias ei enää sinkoile päättömästi joka kerta menemään vaan saattaa joskus noudattaa vanhempien ohjeitakin, jos vaan sille päälle sattuu ;)

Niin lomalla

Ihana loma. Ollaan kierrelty pk-seudun leikkipuistoja, katseltu junia, syöty jäätelöä, nukuttu pitkään, käyty Korkeasaaressa ja oltu vaan. Kotiin palatessa keskimmäinen huutaa yleensä takaa istuimestaan, että "ei kotiin". Kivaa on siis kai ollut.

Olen jo monessa blogissa ihastellut tuota Mini Rodinin shortsihaalaria, mutta en ole raaskinut sitä pienellä alellakaan ostaa. Sitten en enää voinut vastustaa, kun Tukholman NK:sta löysin tämän oranssin puvun puoleen hintaan. Paljon muutakin olisi ollut, mutta sitten pihiys iski ja katumus siinä vaiheessa, kun ei voinut enää kääntyä takaisin hamstraamaan lisää... ;) Mutta on se ihana!