Kohta viisi kuukautta sitten..

Aarre täyttää parin päivän päästä viisi kuukautta! Aika on kulunut vauvan kanssa paljon nopeammin kuin raskausaikana, jolloin laskin tunteja ja päiviä ja minuutteja aina seuraavaan ultraan, kontrolliin, käyrään.. Joka päivä arvoin mielessäni, että koskahan meidän vauva syntyy ja minkä kokoisena ja onko siellä vatsassa kaikki hyvin. Tökin vatsaa saadakseni edes pientä liikettä. 

Torstaina ennen juhannusta minut otettiin osastolle sisään ja sunnuntaina sain tietää, että nyt synnytystä aletaan käynnistelemään. Maanantaina Aarre syntyi. Täysin tietämättömänä ja hyvävointisena makasin kolme päivää osastolla ajatusteni kanssa. Mitä mä täällä teen? Koska vauva syntyy? Onko tässä jokin hätä? Ne päivät oli todella pitkiä, vetäydyin siellä kuoreeni ja haahuilin yksin käytävillä. Vollotin hoitajille, että ei se taaskaan liiku.

Pelkäsin synnytystä älyttömästi, koska ensimmäinen kerta ei mennyt ihan putkeen. Maanantaina kun minulle sanottiin, että nyt pääset siirtymään saliin niin sydän jyskytti ja pala nousi kurkkuun, olin melkein paniikissa. Kaikki meni kuitenkin aivan toisin kuin ekalla kerralla, syntymä oli kaunis ja koskettava hetki. Synnytys meni lähes kivuttomasti epiduraalin avulla. Kätilö oli ymmärtänyt toiveeni ja kaikki meni nappiin. Olisin tehnyt kaiken vaikka heti uudestaan.

Haikeaa ja ihanaa muistella menneitä. Sanoinkin miehelle jossain välissä, että nyt pitäisi nauttia jokaisesta hetkestä. Nämä on nyt niitä aikoja, joita kaiholla muistellaan. No nautinko? En. No muistelenko kaiholla? Kyllä. Helpompi muistella kaiholla onnenkyynel silmäkulmassa, kun näkee palkinnon vierellensä. Silloin mukana oli vielä liikaa epämääräistä pelkoa. 

Olisi ihanaa vaan päästä kokemaan kaikki vielä "normaalilla tavalla". Täysiaikainen raskaus ja täysiaikainen vauva. 

Turvallista ajomatkaa..

Autossa matkustaminen on tuskaa - kaikille. Aarre aloittaa huutamisen yleensä heti ku turvakaukalo loksautetaan paikalleen. Hän huutaa virkeänä sekä väsyneenä. Kuumuudesta huudetaan eniten, ensimmäiseksi autoon mennessä riisun pipon, avaan lämpöpussin ja otan tumput pois. Koko automatkan laulan, silitän, nostan tuttia ja yritän olla hermostumatta, vaikka se huuto sattuu sydämeen joka kerta. Pelkään automatkoja nykyään jo etukäteen. Kadehdin miestä, joka saa istua ratin takana samalla kun minä joudun takapenkillä tekemään kaikki sirkustemput, jotka ikinä keksin. Yritän harhauttaa leluilla. Välillä Aarre sitten nukahtaakin autossa, koska ei jaksa enää itkeä. Välillä saan rauhoitettua hänet hetkeksi, mutta sitten tuleekin liikennevalot ja auton pysähtyessä takapenkin desibelit nousee taas kattoon. Ruuhka-aikoina me ei siis liikuta minnekään.

Kaukalossa viihdytään, jos se ei ole autossa. Eli voisiko päätellä, että selkä menosuuntaan matkustaminen ei maistu? Tulee huono olo, kaipuu syliin, liian hidasta menoa? Oi niitä aikoja, kun automatkat sujuivat hiljaisuudessa.  

Otin tänään automatkalle kameran mukaan, jotta pääsisin ottamaan todistusaineistoa. Menomatkalla Aarre sitten nukkuikin nätisti ja sainkin ottaa vaan söpöjä unikuvia.. Tyyntä myrskyn edellä siis, koska seuraava matka alkoikin vaihteeksi huutaen. Otin kuitenkin kameran esiin, kun en muutakaan voinut tehdä.. Ja tadaa, huuto loppui melkein heti ja Aarre innostui poseeraamaan :) Vaan eipä tuota järkkäriä viitsisi ihan joka paikkaan kantaa mukana.

Minä suojelen sinua kaikelta

Katselin kuvia, joissa Aarre nukkuu. Niitä onkin paljon, vaikka viime aikoina nukkumiskuvat ovatkin vähentyneet. Aarre nukkuu pitkät yöunet, mutta päiväunet ovat kovin katkonaisia ja hän havahtuu hereillä vähän liiankin helposti. Unet jatkuisivat, jos jaksaisin kantaa häntä tunteja kantoliinassa tai työnnellä vaunuja ulkona, mutta aina ei jaksaisi. Ei se mitään, yöunet ovat ne tärkeimmät. Yöunien avulla jaksaa.

Nukkuva lapsi on kaunis. Viattomuus loistaa kasvoilta. Tekisi mieli vain rutistaa toista ja piilottaa hänen takaisin vatsan suojaan.

Moido äiti!

Tytär päätti mitä käsiin kirjoitetaan.

Kaikkea saa tehdä.

Kaikkea pitää tehdä.

Kaikkia ovia pitää tempoa, 

kaikkia kuita kurkotella.

On vain yksi ehto,

elinehto: 

värisevää sielua ei saa tallata

T.Tabermann

Passikuva!

Matkaan alle kolme viikkoa, joten jo oli aikakin ottaa kuva. Vetkuteltiin sitä taas viimeiseen asti, mutta tässä se nyt on. Kokeiltiin ensin Bumbossa istumissa, mutta Aarre oli ihan lysyssä ja pää heilui minne sattuu. Eli viltti lattialle ja poika päälle ja tässä tulos :) Toivottavasti menee läpi!

Bumbossa ;)

The passikuva!

Kiljahtelua

Aarre on alkanut juttelemaan ja jaksaa jo jutella pitkiäkin aikoja. Kiljahtelee välillä kovaakin, kun se oma ääni on niin jännittävän kuuloinen. Sitterissä vähän jo yritetään tökkiä lelukaaren leluja, mutta ihan ei vielä saada kunnon otetta ja sehän harmittaa. Haluja olisi enemmän kuin taitoa. Sylissäkään ei enää haluta olla missään "vauva-asennossa" vaan pystyyn olisi päästävä tai vähintäänkin istua pitää.. :) Telkkarin valojakin on mukava tuijotella. Kuolaa valuu kovasti, mutta hampaita ei ainakaan toistaiseksi ole näkynyt. Esikoiselta taas lähti toinenkin etuhammas, joten nyt meillä asustaa kaksi hampaatonta... ;)

Kääntymistä Aarre ei ole juurikaan harjoitellut, koska hän ei lattialla viihdy juuri ollenkaan. Välillä makoilee leikkimatolla, mutta ei yritä päästä mihinkään suuntaan vaan tuijottelee vaan leluja. Mutta ei se mitään, pysy kulta pienenä mahdollisimman pitkään. Olet jo kasvanut niin hurjasti, että haikeudella muistelen alkuaikojasi..

Meni hermo Mutsyihin

ja mentiin käymään lastentarvikeliikkeessä "ihan vaan huvikseen", jos siellä olisi vaikka jotain poistuvia malleja halvalla ja mites sitten kävikään. Löysin mieleiset Emmaljungat (nitro city), niihin sopivan kovan kantokopan ja kohta jo viilasin korttia kassalla. Alennusta sain ehkä kympin eli silläkään en voi ostostani perustella. Kääk.

Liikkuvuushan on näissä melkein täydellinen, ei nitise eikä natise, kevyemmätkin ovat. Seliseli. Nyt vaan pitäisi päästä noista Mutsyista eroon, kun eteinen on kohta pullollaan vaunuja... Aarre on vasta 4 kuukautta, joten alkaa huolestuttamaan, että monetko mä oikein ehdin ostamaan ;)

Käytiin Aarren kanssa vauvapolilla eikä enää uutta aikaa varattukaan. Aarre voi siis oikein hyvin, jäntevä ja terhakka pieni, kasvaa tasaisesti eikä mitään ongelmia, joten tarkempaa kontrollia ei enää tarvita. Aarre on myös alkanut nukkumaan kunnon yöunia, mikä minusta tuntuu ihan ihmeelliseltä. 7 tuntia putkeen! Ihanaa! Ei enää sitä jatkuvaa väsymystä ja sekavaa olotilaa, jonka univelat aiheuttaa.