Kohta viisi kuukautta sitten..

Aarre täyttää parin päivän päästä viisi kuukautta! Aika on kulunut vauvan kanssa paljon nopeammin kuin raskausaikana, jolloin laskin tunteja ja päiviä ja minuutteja aina seuraavaan ultraan, kontrolliin, käyrään.. Joka päivä arvoin mielessäni, että koskahan meidän vauva syntyy ja minkä kokoisena ja onko siellä vatsassa kaikki hyvin. Tökin vatsaa saadakseni edes pientä liikettä. 

Torstaina ennen juhannusta minut otettiin osastolle sisään ja sunnuntaina sain tietää, että nyt synnytystä aletaan käynnistelemään. Maanantaina Aarre syntyi. Täysin tietämättömänä ja hyvävointisena makasin kolme päivää osastolla ajatusteni kanssa. Mitä mä täällä teen? Koska vauva syntyy? Onko tässä jokin hätä? Ne päivät oli todella pitkiä, vetäydyin siellä kuoreeni ja haahuilin yksin käytävillä. Vollotin hoitajille, että ei se taaskaan liiku.

Pelkäsin synnytystä älyttömästi, koska ensimmäinen kerta ei mennyt ihan putkeen. Maanantaina kun minulle sanottiin, että nyt pääset siirtymään saliin niin sydän jyskytti ja pala nousi kurkkuun, olin melkein paniikissa. Kaikki meni kuitenkin aivan toisin kuin ekalla kerralla, syntymä oli kaunis ja koskettava hetki. Synnytys meni lähes kivuttomasti epiduraalin avulla. Kätilö oli ymmärtänyt toiveeni ja kaikki meni nappiin. Olisin tehnyt kaiken vaikka heti uudestaan.

Haikeaa ja ihanaa muistella menneitä. Sanoinkin miehelle jossain välissä, että nyt pitäisi nauttia jokaisesta hetkestä. Nämä on nyt niitä aikoja, joita kaiholla muistellaan. No nautinko? En. No muistelenko kaiholla? Kyllä. Helpompi muistella kaiholla onnenkyynel silmäkulmassa, kun näkee palkinnon vierellensä. Silloin mukana oli vielä liikaa epämääräistä pelkoa. 

Olisi ihanaa vaan päästä kokemaan kaikki vielä "normaalilla tavalla". Täysiaikainen raskaus ja täysiaikainen vauva.