Aarrea saan onneksi pukea vielä mielin määrin eikä hän paljoa väittele vastaan, pukemistilanteet on yleensä meille muutenkin mukavia yhteisiä seurusteluhetkiä. Tykkään tosi värikkäistä vaatteista. Keskosten vaatteista ei kauheasti värejä löydy, joten aluksi käytettiinkin vaaleita sävyjä. Nyt ne vaatteet on saanut jo pakata laatikkoon. Tuskin niille enää koskaan käyttöä tulee, mutta ainakin niitä voi myöhemmin ihastella. (mitenköhän vaan säilyvät vuosien kuluessa?) Aarre käyttää nyt pääsääntöisesti kokoa 62 cm kun ensimmäiset vaatteet olivat 44 cm :) Monet ihanuudet vaan on jäänyt käyttämättä, kun valitsen yleensä mahdollisimman mukavat vaatteet ja pelkään että esim. kovissa farkuista ja farkkuhaalareissa on epämukava olla. Ja joitakin ihania vaatteita ei yksinkertaisesti raaski käyttää! Typerää. Mihin minä niitä muka säästelen?!
Vauvoille löytyy paljon vaatteita kirppiksiltä, joten varmaan puolet meidän vaatteista onkin käytettynä ostettuja. Ostan vaan tosi hyväkuntoisia/uudenveroisia vaatteita, joten useasti saa tyhjin käsin lähteä ja joskus taas tulee tavaraa lisää kassikaupalla. Kirpputorilta tulee muutenkin helpommin ostettua kun kaupasta. Minulla ei ole mitään tiettyä lempimerkkiä vaan kaikki käy kunhan ulkonäkö on kohdallaan.. Nyt olen vaan pohdiskellut, että kannattaako niitä liian pieniä vaatteita säilytellä (toki rakkaimmat laitetaan talteen) vai laittaa vaan suosiolla kaikki kirpputorille? Jos Aarre joskus saa vielä sisaruksen niin tuleeko niitä samoja vaatteita sitten kuitenkaan käytettyä vai onko niihin kuoseihin ehtinyt jo kyllästyä? Pk-seudun kirppareista voin suositella ainakin Akselia (Mankkaa), nellaa&nuttua (Olari), vekarakirppistä (Kumpula), minipoppoota (Konala).
Mä en ole osannut Aarrella pitää puolipotkareita tai terällisiä potkuhousuja juuri laisinkaan, koska se sukkaosa häiritsee. Pysyykö ne ikinä paikallaan? Mielummin olenkin sitten pukenut housut ja sukat, vaikka eihän ne sukat lahkeiden päällä mikään kaunis yhdistelmä aina olekaan ;)
Isin lempparivaate (Småfolk) |
Maalaistalon emäntä.. ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti