Puistossa muut lapset näyttävät leikkivän sopuisasti, minun juoksee perässä huutaen ja kiljuen, roikkuu lahkeessa ja haluaa vaan syliin. Ei halua hiekkalaatikolle, ei jaksa keinua, ei ei ei. Tekee kaikkea kiellettyä eikä suostu antamaan periksi vaan yrittää sinnikkäästi yhä uudelleen ja uudelleen. Lopulta hermostuu, kun äiti nostaa pois tarpeeksi monta kertaa.
Pukeminen on kamalaa, riisuminen vähintään yhtä raivostuttavaa. Vaippaa ei saisi vaihtaa laisinkaan. Syödessäkin voi kiljua lusikallisten välissä. Muiden ruokien perään kiljutaan kovaan ääneen "ANNA" ja jos se ei toimi niin huutoa tehostetaan räjähtävällä itkukohtauksella tai kunnon raivarilla. Jokaiseen päivään mahtuu muutama kunnon raivari eli tolkutonta huutoa, jolle ei löydy mitään järkevää syytä.
Tyytymätön taapero huutaa jo äidin nähdessään ja varsinkin jos äitiä ei näy, ei halua olla sylissä eikä halua olla maassa. Mieluiten roikkuis pää alaspäin, mutta siinä asennossa ei valitettavasti montaa sekuntia saada kulutettua..
Miten tyytymätön taapero saadaan tyytyväiseksi?
Täällä! Kuulosti tosi tutulta. Kyynelkarpaloita saa olla vähän väliä kuivaamassa (esi?)uhmakohtauksen jäljiltä.
VastaaPoista"Kiva" kuulla, että muitakin on. Välillä on hermot niin kireellä ja toisena hetkenä sitä on taas onnensa kukkuloilla.. Yhtä vuoristorataa menee tunteet äidilläkin :D
PoistaKuulostaa niin tutulta, että olisin ite voinut sen kirjoittaa. "Kunnon" uhman ajatteleminen saa hikikarpalot kohoamaan otsalle... :)
VastaaPoistaJoo, ei kannata tulevia uhmia vielä ajatella. Saattavathan ne vaikka olla sitten helpompia... Toivossa on hyvä elää :D
Poista